— Viisas vaari.
— Sinä olet siis nähnyt ruhtinaan tiellä?
— No en juuri nähnytkään, mutta Browarkissa kuulin, että hän jo on lähtenyt liikkeelle Lubniesta. Polttaa ja hakkaa maahan missä löytää yhdenkin peitsen, jättää vain maan ja taivaan.
— Jumala armahda!
— Ja mistä meidän tulee hakea Chmieliä?
— Sitävartenhan minä tulinkin, lapset, että kertoisin mistä hakisitte Chmieliä. Menkää te, lapset, Zolotonoszaan ja sitte Trechtymirowiin. Siellä Chmiel jo on teitä odottamassa, sinne kokoontuu väkeä kaikista kylistä ja taloista, sinne tataritkin tulevat, lähtekää te, sillä muuten ei ruhtinas anna teidän kaikkien kulkea pitkin tätä maaemoa.
— Lähdettekö te, isä, meidän kanssamme?
— Minun lähtemiseni on vähän huonoa, sillä maa vetää vanhoja jalkoja puoleensa. Mutta jos valjastatte hevosen rattaiden eteen, niin kyllä lähden kanssanne. Ja ennenkuin tullaan Zolotonoszaan, niin käyn edeltäpäin katsomassa, onko siellä herroja ja sotamiehiä. Jos on, niin vältämme sitä paikkaa ja lähdemme suoraan Trachtymirowiin: Se on jo kasakkamaata. Mutta antakaa minulle nyt syömistä ja juomista, sillä minun, vanhan, on nälkä ja poikani on hänkin nälissään. Huomenaamuna lähdemme liikkeelle ja matkalla minä laulan teille herra Potockista ja ruhtinas Jaremasta. Ne ovat kauheita leijonia. Suuri verenvuodatus tulee tapahtumaan Ukrainassa. Taivas käy punaiseksi ja julman näköiseksi ja kuu ui veressä. Rukoilkaa te, lapset, Jumalalta armoa, sillä ei yksikään teistä saa enään kauvankaan käyskennellä Jumalan maailmassa. Myöskin olen kuullut, että vamppyyrit nousevat haudoista ja ulvovat.
Kauhu valtasi kokoontuneet talonpojat. Vasten tahtoansa alkoivat he katsella ympärilleen, ristitä silmiään ja kuiskutella keskenään. Vihdoin yksi heistä huudahti:
— Zolotonoszaan!