Sillä välin olivat huudot toisella rannalla kasvamistaan kasvaneet, siellä olijat kun näkivät proomua hävitettävän. Välimatka oli kuitenkin liian pitkä, mahdoton oli eroittaa mitä huudettiin. Käsienhuitomiset ja viittomiset näyttivät suorastaan uhkauksilta ja ne vain lisäsivät hävittäjäin kiirettä. Haaksi oli hetken perästä mennyttä kalua, mutta yhtäkkiä pääsi kaikkien rinnasta pelon ja kauhistuksen huuto.
— He ratsastavat veteen, uivat meidän luoksemme, voihkivat talonpojat.
Todella kannusti yksi ratsumies, ja hänen jäljessään muutama kymmen muuta, hevosensa veteen, lähtien tulemaan toista rantaa kohti. Se oli hurjan rohkeuden teko, sillä kevään paisuttama aalto vyöryi mahtavampana kuin tavallisesti, muodostaen siellä täällä pyörteitä.
Hevoset, jotka virran vauhti oli temmannut mukaansa, eivät jaksaneet uida suoraan, aalto kantoi niitä tavattomalla nopeudella.
— Eivät jaksa uida perille! huusivat talonpojat.
— Ne uppoavat!
— Jumalan kiitos! Jo… jo… yksi hevonen upposi.
— Surma heidät vieköön!
Hevoset olivat jo uineet kolmannen osan joen leveyttä, mutta yhä voimakkaammin kantoi vesi niitä alaspäin. Nähtävästi niiden voimat alkoivat loppua, vähitellen ne painuivat yhä syvemmälle, hetken päästä olivat niiden selässä istuvat kasakat jo vyötäisiään myöten vedessä. Kului vähän aikaa. Szelepuchan talonpojat juoksivat ulos katsomaan mitä on tekeillä. Nyt näkyivät veden yläpuolella enään vain hevosten otsat, ja vesi ulottui kasakkain rintaan asti. Mutta he olivatkin jo päässeet puoliväliin jokea. Yhtäkkiä taas yhden hevosen otsa ja yksi kasakka katosi veden alle. Hänen jäljessään toinen, kolmas, neljäs ja viides. Uivien joukko yhä väheni. Molemmissa joukoissa joen kahden puolen vallitsi äänettömyys, mutta kaikki liikkuivat pitkin jokivartta, nähdäkseen miten käy. Jo oli kaksi kolmatta osaa joen leveyttä jäänyt taaksepäin, uivien lukumäärä oli suuresti vähentynyt, saattoi kuulla hevosten raskaan korskunan ja kehottavien kasakkain äänet. — Saattoi jo päätellä, että muutamat heistä tulevat ehtimään rannalle. Yhtäkkiä kuului hiljaisuuden keskeltä Zagloban ääni:
— Hei pojat, ampukaa pyssyillänne ruhtinaan väki!