Herra Charlamp riuhtoi vielä hetkisen, mutta huomasi lopuksi, että hän joko suututtaa toverinsa tai saattaa heidät epävarmaan taisteluun rakuunain kanssa, ja kääntyi sentähden Wolodyjowskin puoleen, sanoen:
— Annatte siis sananne, että saavutte.
— Itse etsin teidät, koska niin tahdotte sitä minulta tietää. Saavun neljän päivän perästä. Tänään on keskiviikko, sanokaamme siis lauvantaina jälkeen puolenpäivän, kello kaksi. Määrätkää paikka.
— Täällä Babicessa on niin paljon vieraita, sanoi Charlamp — voisi sattua esteitä. Ottakaamme Lipkow, siellä on rauhallisempaa eikä minulla ole sinne pitkä matka, siellä meidän kortteerimme ovat Babicessa.
— Tuleeko teitä yhtä lukuisa seura kuin tänäpäivänä? kysyi varovainen Zagloba.
— Ei ole tarpeen, sanoi Charlamp, — minä saavun yksin, mukanani herrat Sielicki, sukulaiseni. Te, hyvät herrat, saavutte toivottavasti ilman rakuunoja.
— Ehkä teillä on tapana mennä kaksintaisteluun sotaväen läsnäollessa — meillä ei ole sellaista tapaa.
— Siis neljän päivän perästä, lauvantaina, Lipkowissa, sanoi
Charlamp, — krouvin edustalla. Ja nyt Jumalan haltuun.
— Hyvästi, sanoivat Wolodyjowski ja Zagloba. Riitapuolet ajoivat tyyninä kukin taholleen. Herra Michal oli tyytyväinen huvista, joka häntä odotti ja päätteli itsekseen tuoda herra Longinukselle lahjaksi petyhorilaisen irti leikatut viikset. Niin ajoi hän hyvillä mielin Zaborowiin, jossa hän tapasi prinssi Kasimirin, joka oli tullut sinne metsästämään. Herra Michal sai kuitenkin vain kaukaa nähdä vastaisen hallitsijan, hänellä oli nimittäin kiire. Kahdessa päivässä hän toimittikin asiansa, tarkasti hevoset, maksoi rahat herra Trzaskowskille, palasi Varsovaan ja saapui määräaikana, vieläpä tunnilleen Lipkowiin yhdessä herra Zagloban ja herra Kuszelin kanssa, jonka viimemainitun hän oli pyytänyt todistajaksi.
Tultuaan juutalaisen krouvin eteen astuivat he tupaan, hiukan huuhtoakseen kurkkujaan simalla ja huvittelivat keskustelemalla maljan ääressä.