— No, minähän jo olen sen luvannut hänelle, sanoi Zagloba, — mutta jos te toisin päätätte, niin minä myönnyn.
— No, riippukoon hänestä itsestään tahtooko hän taistella teidän kanssanne eikä kenenkään muun kanssa.
— Menkäämme siis puhumaan hänen kanssaan.
— Menkäämme.
He menivät ja tapasivat Bohunin suuressa tuvassa juomassa simaa. Hän oli jo aivan tyyntynyt.
— Kuulkaappas nyt, sanoi Zagloba, — meillä on tärkeitä asioita, joista tahtoisimme puhua kanssanne. Te olette haastanut tämän ritarin taisteluun — hyvä. Mutta teidän tulee tietää, että koska teillä on edustajatehtävä, niin oikeus teitä suojelee. Te olette nimittäin tullut sivistyneen kansan luo ettekä villien petojen keskelle. Me emme siis voi taistella teidän kanssanne muuten kuin jos todistajien läsnäollessa vakuutatte, että olette itse omasta tahdostanne antanut taisteluhaasteen. Tänne saapuu pian muutamia aatelismiehiä, joiden kanssa meidän oli määrä täällä ryhtyä kaksintaisteluun. Te saatte antaa todistuksenne heidän edessään. Me puolestamme annamme ritarisanamme, että jos teitä onnistaa taistelussa herra Wolodyjowskia vastaan, niin te saatte kulkea vapaasti edelleen eikä kukaan pane teille minkäänlaisia esteitä, jollette mahdollisesti tahdo mittailla miekkaa minunkin kanssani.
— Minä suostun, sanoi Bohun. — Tulen ilmoittamaan asian noiden aatelismiesten kuullen ja annan käskyn miehilleni, että he vievät perille kirjeen, ja jos kuolen, sanovat Chmielnickille, että minä itse haastoin teidät taisteluun. Ja jos taas minun onnistuu taistelussa tuon kavaljeerin kanssa puolustaa kasakkakunniaani, niin pyydän vielä teidätkin sapelitaisteluun.
Sen sanottuaan hän katsahti Zaglobaa silmiin. Zagloba hämääntyi hiukan, yskähti, sylkäisi ja vastasi:
— Minä suostun. Kunhan nyt ensinnä kokeilettte tuon oppilaani kanssa, niin saatte nähdä, mikä työ minun kanssani tulee olemaan. Mutta vähät niistä. On vielä toinen tärkeämpi pykälä, jossa vetoamme omaantuntoonne, koska, vaikka olettekin kasakka, tahdomme kohdella teitä ritarina. Te ryöstitte ruhtinatar Helena Kurcewiczin, meidän toverimme ja ystävämme morsiamen ja pidätte häntä salattuna. Tietäkää, että jos me haastaisimme teidät oikeuteen tästä teosta, niin silloin ei ensinkään auttaisi että Chmielnicki on valinnut teidät edustajaksensa, sillä tässä on kysymyksessä raptus puellae, tytön ryöstö, kuoleman rikos, josta te heti tulisitte tuomituksi. Mutta koska te nyt menette taisteluun ja mahdollisesti saatte surmanne, niin miettikää omassatunnossanne, miten käy tuon tyttöraukan, jos te kuolette. Vai tahdotteko te, joka häntä rakastatte, hänelle pahaa ja hänen turmiotansa? Tahdotteko riistää häneltä kaiken turvan ja jättää hänet häpeään ja onnettomuuteen? Tahdotteko vielä kuolemannekin jälkeen olla hänen pyövelinsä?
Tätä lausuessaan kaikui herra Zagloban ääni tavattoman arvokkaana.
Bohun kalpeni ja kysyi: