— Olen sen jo usein toistanut teille, aika olisi jo talttua, mutta minulla on vielä liian kuuma veri. Tässä on enempi flegmaa, minä olen itse koleerisuus. Vaan mitäs niistä, nyt alamme uutta elämää. Tuo kaikki on jo ollutta ja mennyttä, elämä ilman sotaa on minua jo monasti kyllästyttänyt. Meidän pieni lippukuntamme on hyvin varustettu ja Zamoscin luona mellastelee vielä omavaltaisia joukkoja; niiden kanssa pidetään hauskaa, kun mennään etsimään ruhtinatarta. Samalla nähdään Skrzetuskikin ja tuo jättiläinen, tuo liettualainen kurki ja humalariuku herra Longinus, sillä häntä emme ole nähneet pitkiin aikoihin.
— Teidän taitaa olla häntä ikävä. Mutta kun näette hänet, niin ette anna hänelle rauhaa.
— Sentähden että kun hän vain jotakin lausuu, niin muistuu mieleeni teidän hevosenne, kun se liikuttelee häntäänsä. Hän venyttelee joka sanaa niinkuin suutari nahkaa. Kaikki on hänessä tullut voimaksi, järjelle ei ole jäänyt sijaa. Kun hän käy jotakuta kiinni olkapäähän, niin hän pusertaa hänestä ulos kylkiluut. Ja toiselta puolen ei ole koko Puolan valtakunnassa lasta, joka ei voisi panna häntä pulaan. Onko nyt kuultu, että niin varakas mies olisi niin hölmö!
— Onko hän todellakin niin varakas?
— Hänkö? Kun minä tutustuin häneen, niin oli hänellä niin täyteen sullottu kukkaro, ettei hän voinut pitää sitä pistettynä vyöhönsä, vaan kantoi sitä killumassa kuin savustettua makkaraa. Sitä saattoi vaikkapa kepillä lyödä eikä se taipunut ensinkään. Itse hän minulle on kertonut kuinka monta maakartanoa hänellä on: Myszykiszki, Psikiszki, Pigwiszki, Syruciany, Ciapuciany, Kapusciany, Baltupie — kuka ne kaikki muistaakaan nuo pakanalliset nimet. Puoli piirikuntaahan hänelle kuuluu. Mahdoton hölmökunta vain on tuo Podbipientojen suku.
— Ettehän nyt pane omianne mitä noihin maatiloihin tulee?
— En pane omiani, minä vain toistan mitä olen kuullut häneltä itseltään eikä hän ole elämässään valehdellut, sillä siihen hän on liian tyhmä.
— No, Anusiasta paisuu sitten aika rouva. Mutta siihen väitteeseenne, että hän olisi tyhmä, minä en voi mitenkään yhtyä. Hän on uljas mies ja niin viisas, ettei hädässä esimerkiksi kukaan voi antaa parempaa neuvoa. Veitikkaa hänessä kyllä ei ole vähääkään. Ei Jumala toki jokaiselle ole antanut niin liukasta kieltä kuin teille. Varmaa on, että hän on oikea ritari ja kunnon mies. Sitäpä todistaa sekin, että te hänestä pidätte ja mielellänne näette häntä.
— Jumalan rangaistus hän meille on, mutisi Zagloba. — Siksi minä hänen kanssaan seurustelen, että saan tehdä hänelle kiusaa neiti Annasta.
— Neuvoisin, ettette tekisi sitä, sillä se on vaarallista. Häneen saa vaikkapa iskeä haavan, mutta tässä kysymyksessä hän varmaan menettäisi kärsivällisyytensä.