— Suokoon Jumala, että pelastamme edes omat kaulamme, suojajoukosta ei kannata puhuakaan.
— Sille, jolle elämä on raskas, on maa kevyt.
— Olkaa varoillanne, herra Jan, tässä ei ole kysymys kuolemasta, sillä sitä ei kukaan vältä, mutta he voivat myydä teidät turkkilaisiin galeereihin.
— Luuletteko, herra jahtimestari, että minun tulee pahempi olla kuin nyt on.
— Näen että olette epätoivoissanne, ette luota Jumalan armoon.
— Erehdytte, herra jahtimestari. Minä sanon, että minun on maailmassa paha olla, sillä se on totta. Mutta minä olen jo kauvan sitten mukautunut Jumalan tahtoon. Minä en pyydä, en valita, en kiroa, en hakkaa päätäni seinään, tahdon vain täyttää velvollisuuteni niin kauvan kuin minulla on voimia ja elän.
— Teitäpä kalvaa tuska, joka on kuin myrkky.
— Jumala antaa tuskan sitä varten, että se kalvaisi, mutta hän lähettää myöskin lääkkeen, kun hyväksi näkee.
— Sitä todistelua vastaan ei minulla ole mitään sanottavaa, virkkoi jahtimestari. — Jumalassa on ainoa pelastus, Jumalassa toivo, meille ja koko valtakunnalle. Kuningas on lähtenyt Czenstochowaan, ehkäpä hän siellä pyhältä Neitsyeltä saa tietää pelastuksen tien. Muuten me kaikki hukumme.
Seurasi hiljaisuus. Vain akkunan takaa kuului rakuunain pitkäveteiset huudot: kuka siellä?