YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
Jos herra Zagloban oli ikävä Zbarazissa, niin ei ollut vähemmän ikävä Wolodyjowskinkaan, joka aina kaipasi sotaa ja seikkailuja. Silloin tällöin lähti kyllä Zbarazista lippukuntia ajamaan takaa mellastajajoukkoja, jotka polttivat ja murhasivat Zbruczin varrella, mutta se oli vain sissisotaa, etupäässä tiedustelua, joka talven ja pakkasten vallitessa kävi sangen vaivaloiseksi eikä tuottanut mainettakaan. Tämän tähden vaati herra Michal joka päivä, että Zaglobaa lähtisi auttamaan Skrzetuskia, josta ei pitkään aikaan ollut kuulunut mitään.
— Varmaan hän siellä on joutunut joihinkin vaarallisiin seikkailuihin, ehkäpä jo on menettänyt henkensäkin. Meidän täytyy välttämättä lähteä liikkeelle, vaikkapa menettäisimme henkemme yhdessä hänen kanssaan.
Herra Zagloba ei pannut juuri nimeksikään vastaan, sillä täällä Zbarazissa hän, kuten hän väitti, ihan mädäntyy siihen paikkaan ja ihmettelee, ettei hänen päässään jo kasva sieniä. Kuitenkin hän viivytteli lähtöä siinä toivossa, että Skrzetuskilta minä hetkenä hyvänsä voi tulla viestejä.
— Miehuullinen hän on ja myöskin varovainen, vastasi hän Wolodyjowskin kehoituksiin. — Odottakaamme vielä pari päivää, sillä pian häneltä voi tulla kirje ja silloin käy koko meidän retkemme tarpeettomaksi.
Herra Wolodyjowski myönsi tämän todistelun oikeaksi ja varusti itselleen kärsivällisyyttä, vaikka odotuksen aika hänelle kävikin yhä sietämättömämmäksi. Joulukuun lopulla tekivät pakkaset lopun ryöstöretkistäkin. Ympäristö kävi rauhalliseksi. Ainoana huvina yksitoikkoisuudessa olivat nyt julkiset ilmoitukset, joita usein kiinnitettiin Zbarazin harmaihin muureihin.
Keskustelun aiheen muodostivat kruunaus, valtiopäivät ja kysymys siitä, annetaanko ruhtinas Jeremille hetmanin nuija, joka kuului hänelle ennen kaikkia muita sotilaita. Harmiteltiin niitä, jotka väittivät, että keskusteluissa Chmielnickin kanssa vain Kisiel voi saada aikaan suotuisan käänteen. Wolodyjowski taisteli tästä syystä muutaman kaksintaistelunkin ja herra Zagloba suoritti muutamia niin perinpohjaisia juominkeja, että oli syytä pelätä hänen hukkuvan juopottelemiseen. Hän ei ollut mukana ainoastaan upseerien ja aatelisten pidoissa, vaan meni häikäilemättä myöskin porvarien ristiäisiin ja häihin ja kiitteli heidän simaansa, josta: juomasta Zbaraz olikin kuuluisa.
Wolodyjowski nuhteli häntä, sanoen, ettei aatelismiehen sovi tuttavallisesti seurustella alempisäätyisten kanssa, koska se vähentää kunnioitusta koko säätyä kohtaan. Zagloba vain vastasi, että kaikkeen ovat vikapäänä lait, jotka sallivat porvarissäädyn kasvaa ulkonaisessa komeudessa ja kohota varallisuuteen, jonka tuli kuulua vain aatelistolle. Hän ennusti, että ylellisyyttä edistävistä etuoikeuksista alempiarvoisten ihmisten hyväksi ei voi koitua mitään onnea ja jatkoi entistä elämäänsä. Vaikea olikin häntä siitä moittia keskellä synkkiä talvipäiviä, keskellä epävarmuutta, yksitoikkoisuutta ja odotuksen harmautta.
Verkalleen alkoi kuitenkin ruhtinaallisia lippukuntia yhä lukuisammin kokoontua Zbaraziin, minkä johdosta arveltiin sodan keväällä alkavan. Elämä vilkastut hiukkasen. Muiden muassa saapui Skrzetuskin husaarilippukunnan mukana Zbaraziin herra Podbipienta. Hän toi tiedon, että ruhtinas oli hovissa joutunut epäsuosioon sekä että Kiovan vojevoda Janusz Tyszkiewicz oli kuollut ja että yleisen mielipiteen mukaan hänen seuraajakseen oli tuleva Kisiel. Niinikään hän kertoi herra Laszczin Krakovassa sairastuneen ankaraan tautiin. Mitä sotaan tulee, oli herra Podbipienta itse ruhtinaalta kuullut, että se tuskin tulee kysymykseen, koska komisaarit jo olivat lähteneet matkalle, mukanaan ohjeet, että kasakoille on tehtävä kaikki mahdolliset myönnytykset. Tämän herra Podbipientan tiedon ottivat Wisniowieckin upseerit vastaan suuttumuksella ja herra Zagloba ehdotti, että siihen oli pantava vastalause ja muodostettava konfederatsioni, koska, kuten hän sanoi, hän ei tahtonut antaa työnsä Konstantinowin luona mennä hukkaan.
Näitä uutisia seuloessa ja epävarmuuden yhä vallitessa kului koko helmikuu. Maaliskuu läheni jo puoliväliään, mutta Skrzetuskista vain ei kuulunut mitään.