Tämä painoi toverillisesti herra Zagloban kättä. — Voit olla varma palkinnosta, huomautti pikku ritari.
— Hän on miesten mies, vastasi kasakka. — Minä pidän hänestä enkä ole tullut tänne rahan tähden.
— Eikä sinulta, huomaan minä, myöskään ole puuttunut rohkeutta, moni
aatelismies olisi sellaisesta rohkeudesta ylpeä, sanoi Zagloba. —
Ei näy teidän joukossanne olevan pelkkiä petoja, ei pelkkiä petoja.
Mutta mitäs niistä. Herra Skrzetuski on siis Kiovassa?
— Kyllä.
— Ja turvassa, sillä siellä, kuulemma, mellastaa roskaväki.
— Hän asuu kasakkapäällikkö Doniecin luona. Häntä ei kukaan ahdista, sillä meidän isämme Chmielnicki on käskenyt Doniecin kuoleman uhalla vartioida häntä kuin silmäteräänsä.
— Oikeita ihmeitäpä tapahtuu. Mistä Chmielnicki on saanut sellaisen rakkauden Skrzetuskiin?
— Hän on jo kauvan pitänyt hänestä.
— Sanoiko herra Skrzetuski sinulle, mitä hän hakee Kiovasta?
— Kuinka ei olisi sanonut, kun hän tietää, että minä olen hänen ystävänsä. Minä olen hakenut hänen kanssaan yhdessä ja myöskin erikseen. Täytyihän hänen silloin sanoa minulle mitä minun on haettava.