— Ette ole tähän asti löytäneet?
— Emme. Ne puolalaiset, jotka vielä oleskelevat Kiovassa, piileilevät. Toinen ei tiedä toisestaan, niin että siellä on vaikea löytää. Te olette kuulleet, että roskaväki siellä murhaa, mutta minä olen sen omin silmin nähnyt. Siellä ei murhata ainoastaan ljaheja, vaan myöskin niitä, jotka heitä suojelevat luonaan, vieläpä munkkeja ja nunniakin. Hyvän Nikolain luostarissa oli nunnien luona kaksitoista ljahitarta. Kammiossa heidät yhdessä nunnien kanssa tukahutettiin savuun ja melkein joka toinen päivä kuuluu kaduilta huutoa, kun ihmisiä otetaan kiinni ja viedään Dnieper-jokeen. Oi, kuinka monta sinne onkaan upotettu!
— Ehkäpä ruhtinatarkin jo on murhattu?
— Ehkäpä hänkin…
— Eipäs, keskeytti Wolodyjowski. — Jos Bohun jo on tuonut hänet sinne, niin hän varmaan on toimittanut hänet turvaan.
— Missä nyt on turvallisempaa kuin luostarissa, mutta sieltäkin heidät löydetään.
— Uh, sanoi Zagloba. — Luuletteko siis, Zachar, että hän on saattanut saada surmansa?
— En tiedä.
— Nähtävästi Skrzetuski kuitenkin on hyvällä mielellä, sanoi
Zagloba. — Jumala on häntä koetellut, mutta lohduttaa häntä myöskin.
Onko siitä kauvankin, kun lähditte Kiovasta, Zachar?
— Ah, kauvanhan siitä on. Minä lähdin silloin, kun komisaarit palasivat Kiovan ohi. Oli paljon ljaheja, jotka tahtoivat paeta heidän kanssansa ja ne raukat pakenivatkin minkä suinkin voivat hankia ja metsäteitä pitkin Bialogrodekiin, mutta kasakat ajoivat heitä takaa ja tappoivat. Paljon heitä pääsi pakoon, paljon tapettiin. Mutta muutamat osti herra Kisiel vapaiksi kaikilla rahoilla, mitä hänellä oli muassaan.