Herra Wolodyjowski sai siis lähteä yksin ja yksin taistella, kunnes hän eräältä retkeltään, jolle hän oli lähtenyt huhtikuun lopulla, palasi toukokuun puolivälissä niin uupuneena ja surullisena, että olisi luullut hänen kärsineen tappion ja turhaan hukanneen miehiä. Siltä tuntui kaikista, mutta se oli väärä luulo. Herra Wolodyjowski oli pitkällä ja rasittavalla retkellään tunkeutunut aina Ostrogin taakse Holowian luo ja tiellä tuhonnut erään joukkueen, jossa ei ollutkaan tavallista roskaväkeä, vaan muutama sata zaporogilaiskasakkaa. Nämä hän oli osaksi hakannut maahan, osaksi ottanut vangiksi. Sitä hämmästyttävämpi oli nyt hänen alakuloisuutensa, joka ikäänkuin sumuna peitti hänen luonnostaan iloiset kasvonsa. Monet olisivat heti tahtoneet tietää syyn tähän alakuloisuuteen, mutta Wolodyjowski ei virkkanut kenellekään sanaakaan. Heti astuttuaan satulasta, meni hän kahden tuntemattoman ritarin seurassa ruhtinaan luo, ja keskusteli hänen kanssaan pitkältä. Senjälkeen hän ritarien seurassa lähti herra Zagloban luo, antamatta uteliaiden, jotka tiellä tarttuivat hänen hihaansa, pidättää itseään.
Herra Zagloba katseli jonkinlaisella hämmästyksellä noita kahta jättiläiskokoista miestä, joita hän ei ollut eläissään nähnyt ja joiden univormu kultaisine olkanauhoineen osotti, että he palvelevat Liettuan sotajoukossa. Wolodyjowski sanoi:
— Sulkekaa ovi älkääkä päästäkö ketään sisään, sillä meidän täytyy puhua tärkeistä asioista.
Zagloba antoi palvelijasotamiehelle käskyn, jonka jälkeen hän levottomana alkoi katsoa vieraita, huomaten heidän kasvoistaan, ettei heillä ole mitään hyvää kerrottavana.
— He ovat, sanoi Wolodyjowski, osoittaen nuorukaisia, — ruhtinaat
Bylich-Kurcewicz, Jur ja Andrzej.
— Helenan serkkuja! huudahti Zagloba. Ruhtinaat kumarsivat ja vastasivat yhtaikaa:
— Helena vainajan serkkuja.
Zagloban punaiset kasvot kävivät hetkessä vaaleansinisiksi. Hän alkoi käsillään huitoa ilmaa ikäänkuin hän olisi saanut nuolen ruumiiseensa. Hän avasi suunsa, eikä saanut henkeään vedetyksi, silmät olivat selällään ja hän sanoi tai pikemmin huoahti:
— Kuinka?
— Kerrotaan, vastasi Wolodyjowski synkkänä, — että ruhtinatar on
Hyvän Nikolain luostarissa murhattu.