Hänen kätensä vaipuivat hervottomina.
— Ei ole missään lohtua, ei missään lohtua, paitsi haudassa…
Ennenkuin herra Zagloba ehti lausua loppuun viime sanansa, kuului eteisestä melua. Joku pyrki sisään, mutta palvelija ei päästänyt häntä. Syntyi äänekäs riita, jossa herra Wolodyjowski oli eroittavinaan jonkun tutun äänen. Hän huusi nyt palvelijalle, ettei tämä enään estäisi vierasta pääsemästä sisään.
Ovi avautui ja näkyviin tulivat Rzendzianin paksut pulleat kasvot.
Hän loi läsnäoleviin pitkän katseen, kumarsi ja sanoi:
— Ylistetty olkoon Jeesus Kristus…
— Iankaikkisesta iankaikkiseen, vastasi Wolodyjowski, — sehän on
Rzendzian.
— Minähän se olen, sanoi poika. — Kumarran herroja. Mutta missä minun herrani on?
— Sinun herrasi on Korecissa sairaana.
— Jumalan tähden, mitä te sanotte! Onko hän pahastikin sairaana?
Jumala varjelkoon!
— Hän on ollut vaikeasti sairaana, nyt hän on parempi. Lääkäri sanoo, että hän paranee.