— Siis Bariin päin, mutisi Zagloba.
— Me lähdemme teidän kanssanne.
— Teidän täytyy mennä pyytämään lomaa ja kysyä ruhtinaalta, eikö hän ehkä ole määrännyt teille toista työtä.
— Lähtekäämme siis yhdessä. Minun täytyy kysyä erästä toistakin asiaa.
— Me tulemme teidän kanssanne, sanoi Zagloba. He nousivat ja lähtivät. Ruhtinaan päämaja oli aika kaukana toisessa päässä leiriä. Odotushuoneessa kohtasivat he joukon eri lippukuntiin kuuluvia upseereja, sillä kaikkialta marssi paraikaa sotajoukkoja Czolhanski-Kamenille ja kaikki riensivät tarjoamaan palvelustaan ruhtinaalle. Herra Wolodyjowskin täytyi odottaa kauan ennenkuin hän yhdessä Podbipientan kanssa pääsi ruhtinaan eteen, mutta sensijaan ruhtinas heti suostui siihen, että he mieskohtaisesti lähtisivät etsiskelylle sekä että he saisivat ottaa mukaansa muutamia rusiini-rakuunoja, jotka teeskennellen pakenevansa leiristä olivat lähtevät Bohunin kasakoitten luo ja siellä tiedustelevat ruhtinatarta. Wolodyjowskille ruhtinas sanoi:
— Minä kyllä itse keksin Skrzetuskille kaikenlaisia tehtäviä, sillä näen, että tuska on sulkeutunut häneen ja kalvaa häntä. Minun on niin sanomattomasti sääli häntä. Eikö hän ole teille mitään puhunut ruhtinattaresta?
— Hyvin vähän. Ensi hetkessä hän tahtoi lähteä suinpäin kasakoita vastaan, mutta samassa hän muisti, että kaikkien nyt täytyy olla lippujen alla ja että olemme isänmaan käskyläisiä, isänmaan, joka on pelastettava ennen kaikkea. Siksi ei hän ole käynyt teidän armonne luona. Yksin Jumala tietää mitä hänessä tapahtuu.
— Tuo kaikki todistaa kuinka raskas hänen on olla. Valvokaa te häntä, sillä näen, että olette uskollinen ystävä.
Herra Wolodyjowski kumarsi syvään ja lähti ulos. Sillä samassa tuli ruhtinaan luo Kiovan vojevoda yhdessä Stobnikin starostan herra Denhofin, Sokalin starosta ja muutamien muiden ylempien upseerien kanssa.
— Kuinka kävi? kysyi Skrzetuski Wolodyjowskilta.