— Jumala teitä palkitkoon, toisti herra Jan.
— Me tiedämme, sanoi Zagloba, — että te olette vannonut etsivänne hänet elävänä tai kuolleena ja siksi olemme valmiit lähtemään vaikkapa tänään.
Skrzetuski istuutui penkille, loi silmänsä maata kohden eikä vastannut mitään. Herra Zagloba oli suuttumaisillaan. Aikooko hän todella jättää tytön, ajatteli hän. Jos niin on, niin armahtakoon häntä Jumala. Maailmassa nähtävästi ei ole olemassa kiitollisuutta eivätkä ihmiset muista hyviä tekoja. Mutta onpa sentään sellaisiakin, jotka hänet muistavat, vaikka heidän hänen tähtensä täytyisi heittää henkensä.
Tuvassa vallitsi täysi hiljaisuus, jonka silloin tällöin vain herra Longinuksen huokaukset keskeyttivät. Vihdoin lähestyi pieni Wolodyjowski Skrzetuskia ja löi häntä olkapäälle:
— Mistä te nyt palaatte? kysyi hän.
— Ruhtinaan luota.
— Ja mitä aiotte nyt?
— Lähden yöksi tiedustelulle.
— Kauvaksiko?
— Aina Jarmolinceen asti, jos tie on vapaana. Wolodyjowski katsahti
Zaglobaan ja he ymmärsivät heti toisensa.