— Vasil, sinäkö siellä olet?
— Minä, sanoi herra Longinus hiljaa.
— Onko sinulla viinaa?
— On.
— Anna tänne.
— Kuinka sinä olet noin pitkä? kysyi sama ääni kauhistuneena.
Pimeydessä kuului rusahdus. Lyhyt, samassa hetkessä katkennut huudahdus "Herra Jum…" pääsi vartiomiehen suusta. Sitten kuului ikäänkuin murrettujen luitten rutina ja hiljainen korahteleminen. Miehen hahmo romahti raskaasti maahan.
Herra Longinus jatkoi matkaansa.
Hän ei kuitenkaan käynyt entistä suuntaviivaa pitkin, sillä siellä oli nähtävästi vartiolinja, vaan kääntyi vielä lähemmäksi kasakkaleiriä, toivoen pääsevänsä ratsuvartiostojen ja vaunurivien välitse. Jos ei enää ollut toista vartioketjua, niin saattoi herra Longinus tiellään tavata vain leiristä vartiovaihteeseen meneviä jalkamiehiä. Ratsuvartiostoilla ei täällä ollut enää mitään tekemistä.
Hetken perästä hän huomasikin, ettei toista vartioketjua ollut. Sensijaan oli itse leiri vain kahden nuolenampuman päässä. Mutta kummallisesti se näytti yhä lähenevän, vaikka herra Longinus koetti käydä yhdensuuntaisesti vaunurivien kanssa.