— Mitä kummaa? sanoi kättään heilauttaen Wolodyjowski. — Nyt ymmärrän. Ettekö muista, että herra Longinus kertoi herra Skrzetuskin riitaantuneen Regowskin kanssa. Hän on muuten herra Laszczin sukulainen ja vihaa Skrzetuskia siksi, että tämä on loukannut hänen sukulaistaan.
— Ymmärrän, ymmärrän! huudahti herra Zagloba. — Varmaan hän ilkeyttään on päästänyt Bohunin vapaaksi. Mutta sellainen teko on rikoslain asia ja tuottaa pään menetyksen. Minä rupean ensimäiseksi päällekantajaksi.
— Jos Jumala suo meidän kohdata hänet, mutisi herra Michal, — niin emme varmaan ikinä joudu oikeuden läheisyyteen.
Rzendzian ei ollut tähän asti tietänyt mitään siitä mitä oli tapahtunut, sillä annettuaan vastauksensa Zagloballe, hän jälleen oli ratsastanut ruhtinattaren luo.
He kulkivat nyt verkalleen eteenpäin. Kuu nousi, sumu, joka illan tullen oli levinnyt maan pinnalle, laski ja yö kirkastui. Wolodyjowski vaipui ajatuksiinsa. Zagloba märehti vielä jonkun aikaa pelästyksensä jätteitä ja virkkoi vihdoin:
— Kyllä Bohun nyt näyttäisi Rzendzianille, jos saisi hänet käsiinsä.
— Kertokaappas hänelle uutisemme, niin hän kerrankin pelästyy tarpeekseen. Minä lähden siksi aikaa ruhtinattaren luo, sanoi pieni ritari.
— Hyvä. Hei tänne, Rzendzian!
— Mikä on? kysyi poika, jälleen pysäyttäen hevosensa.
Herra Zagloba tuli hänen kohdalleen ja vaikeni hetken ajan, odottaen, että Wolodyjowski ja ruhtinatar jäisivät tarpeellisen matkan päähän. Vihdoin hän virkkoi: