— Tarnopoliin ruhtinaan luo, häihin! huusi Zagloba.
— Ja nyt tyttäreni, ovat koettelemuksesi loppuneet ja Bohunia odottaa pyövelin miekka.
Kirkkoherra Cieciszowski oli kohottanut silmänsä taivasta kohden ja hänen huulensa toistivat innoitetun saarnaajan ihmeellisiä sanoja:
— He kylvivät kyynelin ja niittävät ilolla.
Skrzetuski istutettiin nyt vaunuihin ruhtinattaren viereen ja saattue ajoi eteenpäin. Oli mitä ihanin poutainen päivä, tammilehdot ja kentät suorastaan uivat auringon valossa. Alhaalla kesantopelloilla ja siitä ylempänä sekä vielä siitäkin ylempänä, aina tuolla ylhäällä sinertävässä ilmassa kylpi siellä täällä hopeisia hämähäkinverkkoja, samoja jotka myöhempään syksyllä peittävät sikäläiset kentät ikäänkuin lumella. Ympärillä vallitsi suuri rauha, vain hevoset pärskähtelivät hiljaisuudessa.
— Herra Michal, sanoi Zagloba, tullen niin likelle, että hänen satulansa jalus kosketti pienen ritarin jalusta, — aivan samalla tavalla minua kuristaa niinkuin silloin, kun herra Podbipienta — levätköön hän rauhassa! Mutta kun minä ajattelenkin, että nuo kaksi vihdoinkin ovat löytäneet toisensa, niin on minun niin hyvä olla niinkuin olisin ottanut kaksi kulausta espanjalaista viiniä… jollet nyt sinäkään joutuisi avioliiton satamaan, niin sitten vanhoilla päivillämme hoidamme heidän lapsiaan. Yleensähän ihminen aina syntyy jotakin toista varten, herra Michal, mutta me kaksi sovimme paremmin sotaan kuin naimisiin.
Pieni ritari ei vastannut, vaan alkoi entistä kiihkeämmin väännellä viiksiään.
He ratsastivat Toporowiin ja sieltä Tarnopoliin, jossa heidän oli määrä yhtyä ruhtinas Jeremiin, sieltä hänen lippukuntiensa kanssa lähteäkseen Lembergiin viettämään häitä. Matkalla kertoi Zagloba Sandomirin rouvalle mitä viime aikoina oli tapahtunut. Rouva sai tietää, että kuningas ratkaisemattomaksi jääneen verisen taistelun jälkeen Zborowin luona oli tehnyt khanin kanssa sopimuksen, joka tosin ei ollut erittäin edullinen, mutta takasi valtakunnalle ainakin joksikin aikaa rauhan. Sopimuksen mukaan jäi Chmielnicki yhä hetmaniksi ja oli hänellä oikeus äärettömistä rahvaan laumoista valita itselleen neljäkymmentä tuhatta rekisterikasakkaa, josta myönnytyksestä hän puolestaan vannoi uskollisuuden ja alamaisuuden valan Puolan kuninkaalle ja säädyille.
— Varma asia on, sanoi Zagloba, — että Chmielnickin kanssa pian jälleen syttyy sota, mutta ei hätää mitään, jos vain komentosauva ei mene meidän ruhtinaan ohi.
— Mutta kertokaappa toki Skrzetuskille kaikkein tärkein asia, virkkoi, lähemmä ratsastaen, pieni ritari.