Hänen nimensä valoi uutta rohkeutta kasakkain masentuneihin mieliin. Tämä nimi, jolla kuninkaallisessakin leirissä oli komea kaiku, herätti varsinkin muutamien puolalaisten upseerien mielissä jo haalistuneita muistoja entisistä kärsimyksistä ja onnettomuuksista.
Uuden päällikön nimi oli Bohun.
Jo ennestäänkin oli hänellä ollut huomattu asema kasakkain keskellä, sekä neuvotteluissa että taisteluissa. Yleinen mielipide katsoi häntä Chmielnickin seuraajaksi.
Bohun oli ensimäisenä kasakkapäälliköistä asettunut yhdessä tatarien kanssa viisikymmentuhantisen joukon etunenään. Hän oli ottanut osaa kolmipäiväiseen ratsuväen taisteluun ja vaikka Jeremi oli lyönyt sekä hänet että khanin ja ordan, niin oli hän kuitenkin kyennyt pelastamaan tuhosta suurimman osan voimiaan ja onnistunut saamaan niille turvallisen aseman. Nyt antoi leppymättömien puolue hänelle ylipäällikkyyden, luottaen siihen, että vain hän kykeni pelastamaan kasakkajoukon.
Nuori päällikkö ei tahtonut kuulla puhuttavankaan sovitteluista. Hän halusi taistelua ja verenvuodatusta, vaikkapa hänen itsensä täytyisikin hukkua siihen.
Pian hän kuitenkin tuli vakuutetuksi siitä, että noilla joukoilla ei voinut ajatellakaan ase kädessä tunkeutua kuninkaallisen armeijan ruumiiden yli ja siksi tarttui hän toiseen keinoon.
Historia on säilyttänyt muiston niistä kuulumattomista ponnistuksista, jotka aikalaisten silmissä näyttivät jättiläistöiltä, ponnistuksista, joiden tarkoituksena oli pelastaa sotajoukko ja rahvas.
Bohun päätti kulkea Pleszowan pohjattomien soiden läpi, tai oikeammin hän päätti rakentaa noiden rämeiden yli sillan, jota myöten kaikki saarretut saattoivat käydä.
Ja niin alkoivat kokonaiset metsät kasakkain kirveiden iskuista kaatua ja upposivat soihin. Sinne heitettiin vankkureita, telttoja, turkkeja, viittoja, ja silta piteni kuin pitenikin joka päivä.
Näytti todella siltä, että tuolle päällikölle ei mikään ole mahdotonta.