— Tämän seudun tunnen hyvin, sanoi Zagloba. — — Nyt on metsää aika pitkältä, sitten tulee neljännespenikulma aukeaa, jonka läpi käy Czarny-Ostrowista tuleva tie ja sitten on vielä suurempi metsä aina Matczyniin asti. Suokoon Jumala, että Matczynista jo saavutamme puolalaiset lippukunnat.
— Jo onkin aika joutua osalliseksi pelastuksesta, mutisi
Wolodyjowski.
He ratsastivat hetkisen vaieten, kuun valaistessa tietä.
— Kaksi sutta meni tien yli! huudahti äkkiä Helena.
— Näin, vastasi Wolodyjowski, — ja tuossa on kolmas.
Harmaa varjo välähti todellakin muutaman kymmenen askeleen päässä hevosten etupuolella.
— Kas tuossa neljäs! huudahti ruhtinatar.
— Ei, se on kauris. Katsokaas, neiti: kaksi, kolme niitä on.
— Mitä pirua! huudahti Zagloba, — kauriit ajavat takaa susia.
Maailma on, huomaan minä, mennyt ylösalaisin.
— Ratsastakaamme hiukan nopeammin, sanoi herra Wolodyjowski levottomana. — Rzendzian hoi, ratsasta neidin kanssa edellä.