— Te pyydätte minulta mahdottomia, hyvä mies… Kautta Jumalan, minä en voi! — vastasi Oleńka pelokkaasti.
— Se riippuu kokonaan teistä…
— Juuri siksi vastaan teille suoraan: ei! Oleńka rypisti kulmakarvojaan ja jatkoi:
— Armollinen herra eversti! Olen teille suuressa kiitollisuudenvelassa, en kiellä sitä. Pyytäkää minulta mitä hyvänsä, olen valmis antamaan kaikki paitsi kättäni.
Herra Wolodyjowski nousi.
— Te ette siis välitä minusta? Niinkö?
— En voi!
— Onko tuo viimeinen sananne?
— Viimeinen ja peruuttamaton. — Ehkä tämä kiireellisyys tuntuu teistä vastenmieliseltä? Antakaa minulle toiveita!
— En voi, en voi…