— Täällä minulla siis ei ole onnea enemmän kuin sitä on ollut missään muuallakaan! Armollinen neiti ei siis palkinnut minun palveluksiani, vaikk'en tullut palkintoa hakemaan, kun tulin pyytämään kättänne, sillä olen tehnyt sen vapaasta tahdosta. Jos te olisitte vastannut minulle, että annatte sen velvollisuudesta, olisin minä siitä kieltäytynyt. Missä ei ole hyvää tahtoa, siinä ei ole onneakaan! Te olette ylenkatsonut minut… mutta Jumala suokoon, ettette saisi vielä huonompaa kuin minä! Lähden talosta niinkuin tulinkin enkä ikänä enää palaja. Täällä minua ei pidetä minään. Sanottu ja tehty! Eläkää onnellisena vaikkapa juuri tuon Kmicicin kanssa. Ehkä olette minulle vihoissanne juuri siksi, että erotin teidät miekallani. Koska pidätte häntä minua parempana, niin ette sovi minulle.
Oleńka tarttui kaksin käsin päähänsä ja toisti muutaman kerran:
— Hyvä Jumala! Hyvä Jumala!…
Mutta Oleńkan epätoivo ei vaikuttanut enää herra Wolodyjowskiin, joka kumarrettuaan poistui vihaisena. Ritari nousi heti hevosensa selkään ja ajoi pois.
— Ikänä en jalallani sinne astu! — sanoi hän. Sotilaspalvelija Syruc, joka ajoi jäljessä, joudutti hevosensa everstin viereen ja kysyi:
— Mitä herra eversti sanoo?
— Hölmö! — vastasi herra Wolodyjowski.
— Teidän armonne sanoi sen jo äsken tänne ajaessamme.
Seurasi hiljaisuus. Sitten herra Michal alkoi taas jupista:
— Kiittämättömyyttä minulle siellä syötettiin… Ylenkatseella palkittiin rakkauteni… Tulen sotaväessä naimattomana palvelemaan kuolemaani saakka. Niin näkyy olevan tähtiin kirjoitettu… Hitto vieköön! Moinen kohtalo!… Missä yritätkin, aina rukkaset… Tässä maailmassa ei ole oikeudenmukaisuutta!… Mitä lie hänellä sitten ollut minua vastaan?