— Täytyy lähettää sana aatelille, — sanoi Jan, — jotta se tietäisi kokoontua ja varustautua puolustukseen, sillä täällä kukaan ei vielä tiedä siitä.
Hän kääntyi herra Zagloban puoleen:
— Entä lähteekö isä meidän kanssamme vai lähdettekö saattamaan Helenaa erämetsiin?
— Minäkö? — vastasi herra Zagloba. — Lähdenkö minä? Jos jalkani olisivat juurtuneet maahan kiinni, niin en pääsisi lähtemään, mutta silloinkin pyytäisin jotakuta kiskomaan ne juurineen maasta. Minä himoitsen taas ruotsalaisen lihaa yhtä kovasti kuin susi lampaanpaistia. Uh! Ne roistot, rosvot!… Kirput kai kiipeilevät taas niitten kinttuja pitkin, kosk'eivät kotonaan pysy, vaan lähtevät maleksimaan vieraille maille… Kyllä minä ne heput tunnen, sillä Koniecpolskin armeijassa tulin tekemisiin heidän kanssaan, ja jos herrat tahtovat tietää, kuka otti Kustaa Aadolfin vangiksi, niin kysykää Koniecpolski-vainajalta. Enempää en kerro! Niin, kyllä minä ne tunnen, ja ne tuntevat minut myöskin… Varmaankin ovat nuo lurjukset saaneet kuulla, että Zagloba on jo tullut vanhaksi. Niinkö luulette? Mutta vartokoot vain!… Kaikkivaltias Jumala! Miksi olet hävittänyt kaikki aitaukset tämän onnettoman valtakunnan rajoilta ja päästänyt naapurien siat tonkimaan sen kolmea parasta maakuntaa! Siinä sitä nyt ollaan! Ja kuka on syypää? — Petturit! Rutto ei tiennyt kenen ottaa, otti kunnialliset ja jätti petturit henkiin. Hyvä Jumala, lähetä vielä rutto Posenin vojevodan niskaan, mutta ennen kaikkea hävittämään Radziejowskit juurta jaksain. Ja jos sinulla on tilaa helvetissä vielä muillekin, niin lähetä sinne sakissa kaikki ne, jotka kirjottivat Ujscien antautumissopimuksen alle. Onko Zagloba vanhentunut? Onko hän vanhentunut? Odotapas, Jan!… Mutta neuvotelkaamme heti, mitä on tehtävä! Julmasti tekee mieleni hypätä ratsun selkään!
— Tietysti meidän täytyy neuvotella, minne lähdemme. Ukrainaan hetmanien luo on vaikea päästä, sillä vihollinen on katkaissut heidän yhteytensä valtakunnan kanssa, joten heillä on tie vapaana ainoastaan Krimiin. Onneksi ovat tataarit nyt meidän puolellamme. Minun mielestäni meidän pitäisi lähteä Varsovaan puolustamaan kuningastamme.
— Jos vain ennätämme, — sanoi Stanislaw. — Kuningas on tietysti koonnut siellä joukkoja kiireimmän kautta, ja ennenkuin me olemme siellä, saattaa hän olla jo matkalla vihollista vastaan.
— Se on mahdollista.
— Varsovaan lähdemme ja aika vauhtia, — selitti Zagloba. — Kuulkaa, hyvät herrat… Onhan totta, että nimemme herättävät vihollisessa pelkoa, mutta koska me kolme emme kuitenkaan saisi paljoa aikaan, niin ehdotan: Kutsukaamme kokoon niin paljon aatelisia kuin suinkin, että voisimme asettaa kuninkaamme käytettäväksi edes yhden lippukunnan. He lähtevät kyllä helposti, sillä täytyisihän heidän kuitenkin lähteä yleiseen kutsuntaan, ja me sanomme heille, että kuka lähtee vapaaehtoisena ennen yleistä kutsuntaa, tekee suuremman palveluksen kuninkaalle ja isänmaalle. Jota suurempi joukko, sitä enemmän saamme aikaan, ja meidät otetaan avoimin sylin vastaan.
— Älkää ihmetelkö sanojani, hyvät herrat, — sanoi Stanislaw, — mutta näkemästäni olen saanut sellaisen vastenmielisyyden nostoväkeä kohtaan, että mieluummin lähden yksin kuin harjoittamattomain joukkojen kera.
— Te ette tunne aatelisia näillä mailla. Täällä et tapaa ainoatakaan, joka ei olisi ollut sodassa. Kaikki ovat tottuneita ja hyviä sotilaita.