Mutta toverit eivät kyenneet häntä vastaanottamaan, sillä he olivat jo kolmisen tuntia istuneet pöydän ääressä maljojen parissa eivätkä, kaiketi, olleet kuulleet kulkusia edes ikkunan takaa. Mutta kun isäntä astui huoneeseen, kohosi kaikkien rinnoista kova huuto: »Perijä saapui!» Aseveikot nousivat paikoiltaan ja yrittivät rientää häntä vastaan malja kädessä. Isäntä nauroi kylkiään pidellen nähdessään kuinka kotiutuneita he olivat hänen talossaan ja kuinka runsaasti he olivat ennättäneet tyhjentää jo ennen hänen tuloaan. Hän nauroi yhä äänekkäämmin, kun he törmäsivät penkkejä vastaan koettaen säilyttää tasapainonsa. Ensimmäisenä lähestyi jättiläinen Jaromir Kokosinski, kuuluisa soturi, jonka otsan, silmän ja posken yli kulki hirvittävä arpi ja jonka viiksistä toinen oli pitkä, toinen lyhyt. Hän oli herra Kmicicin luutnantteja ja hyvä ystävä, tuomittu Smolenskissa kuolemaan ja menettämään kunniansa naisryöstön, murhan ja murhapolton tähden. Nyt häntä suojeli sota ja herra Kmicic, joka oli hänen ikäisensä ja entinen naapurinsa Orszassa, ennenkuin herra Jaromir oli ehtinyt juoda maatilansa. Hänen jäljessään tuli herra Ranicki, kotoisin Mscislawin vojevodakunnasta, josta hänet oli karkoitettu kahden aatelismiehen murhan tähden. Toisen hän, ollen etevä miekkailija, oli kaatanut kaksintaistelussa, toisen ilman muuta ampunut. Kolmas järjestyksessä oli Rekuc Leliwa, jonka omallatunnolla ei ollut yhtään murhaa. Hän oli menettänyt omaisuutensa osaksi noppapelissä, osaksi juomalla ja oli jo kolme vuotta elänyt herra Kmicicin kustannuksella. Neljäs, herra Uhlik, myös smolenskilainen, oli oikeuden loukkaamisesta tuomittu kunniattomaksi ja kuolemaan. Herra Kmicic oli ottanut hänet hoteisiinsa, koska hän soitti niin kauniisti czekanik-soitinta. Paitsi näitä oli vielä herra Kulwiec-Hippocentaurus, Kokosinskin kokoinen mies, mutta voimakkaampi, ja Zend, hevosten harjoittaja, joka osasi mainiosti matkia petoja ja kaikkia lintuja, mies, jonka syntyperä oli hyvin hämärä, vaikka hän sanoikin olevansa kuurinmaalaista aatelissukua.
Nämä ympäröivät nyt nauravan Kmicicin. Kokosinski kohotti maljansa ja lauloi:
— Juo kanssamme rakas, isäntämme,
rakas isäntämme!
Me yhdess' juomme halki elämämme,
halki elämämme!
Toiset yhtyivät kuorossa. Sitten herra Kokosinski ojensi maljansa
Kmicicille ja sai sen sijaan toisen maljan Zendilta.
Kmicic kohotti maljansa korkeuteen ja lausui:
— Minun neitoseni terveydeksi!
— Eläköön!… Eläköön! — huusivat kaikki, niin että ikkunaruudut helisivät lyijyisissä kehyksissään.
Alkoi sadella kysymyksiä:
— Miltä hän näyttää? Hei, onko hän kaunis? Onko sellainen kuin kuvittelit? Onko Orszassa hänen vertaistaan?
— Orszassa? — huusi Kmicic. — Uuniin tekisi mieli työntää kaikki Orszan tyttäret hänet nähtyään!… Tuhat tulimmaista! Toista sellaista ei ole koko maailmassa!