— Kansalaisena minä panen vastalauseen, mutta sotilaana minun täytyy totella, — sanoi Niewiarowski, joka, vaikka olikin viskannut pois komentosauvansa, nähtävästi Radziwillin vihaa peläten taipui.
Heitä seurasi muutamia muita upseereja ja joukko aatelisia. Mutta
Mirski, Stankiewicz, Wolodyjowski, Hoszczyc, Oskierka, molemmat
Skrzetuskit, Zagloba ja suuri osa upseereja ja aatelia jäi seisomaan
paikoilleen.
Skottilainen jalkaväki piiritti nämä muurina.
Kun ruhtinas oli kohottanut maljan Kaarle Kustaalle, oli Kmicic muiden mukana syöksynyt pystyyn, hänen silmänsä olivat suurentuneet kauhusta, ja hän oli kuin kivettyneenä jäänyt seisomaan mutisten:
— Jumala!… Jumala!… Jumala!… Mitä olen tehnyt?
Silloin hän oli kuullut äänen kuiskaavan hiljaa läheltään:
— Andrzej!… Andrzej!…
— Olen iäksi kirottu! Nielköön maa minut!… — vaikeroi ritari tarttuen molemmin käsin tukkaansa.
Neiti Billewiczin kasvot sävähtivät punaisiksi, ja tähdenkirkkaat silmät iskivät Kmiciciin:
— Häpeä niille, jotka asettuvat hetmanin puolelle!… Valitkaa!…
Kaikkivaltias Jumala!… Mitä teette?… Valitkaa!…