— Millään kahleilla teidän ylhäisyytenne ei olisi itseensä kiinnittänyt minun sydäntäni niin kuin tällä hyvänteolla. Mutta älkää tehkö sitä puolinaisesti, osittain, vaan kokonaan… Teidän ylhäisyytenne! Mitä tuo aatelinen eilen sanoi, sitä kaikki ajattelivat. Niin minä itsekin ajattelin, kunnes teidän ylhäisyytenne avasi silmäni… Polttakoon minut taivaan tuli, jollen samoin ajatellut! Ihminen ei ole syypää siihen, että on typerä. Se aatelismies oli niin humalassa, että huusi mitä sydämellään oli. Hän luuli puolustavansa siten isänmaata, eikä siitä suinkaan voi miestä rangaista. Hän tiesi panevansa henkensä alttiiksi, mutta huusi kuitenkin. Minä en häntä tunne, mutta herra Wolodyjowskille hän on kuin veli tai melkein isä. Syvästi hän ukkoa surisi, mutta sitä minä en tahdo. Sellainen on luontoni: jos ketä rakastan, olen valmis vaikka henkeni antamaan. Jos joku minut säästäisi, mutta tappaisi ystäväni, niin piru hänet periköön moisen armon tähden. Teidän ylhäisyytenne, isäni, hyväntekijäni, lahjoittakaa minulle tuo aatelismies, niin minä lahjoitan teille vereni vaikka jo huomenna, tänään, heti! Radziwill puri viiksiään.
— Jo eilen allekirjoitin hengessäni hänen kuolemantuomionsa.
— Mitä hetmani ja Vilnon vojevoda on allekirjoittanut, sen Liettuan suuriruhtinas ja, Jumala suokoon, tulevaisuudessa Puolan kuningas voi armossaan muuttaa…
Kmicic puhui tosissaan niinkuin tunsi ja ajatteli, mutta, olkoonpa että hän olisi ollut mitä ovelin diplomaatti, hän ei olisi voinut keksiä sen tepsivämpää argumenttia ystäviensä puolustukseksi. Magnaatin ylpeät kasvot kirkastuivat, kun hän kuuli arvonimen, jota ei vielä omistanut.
— Sinä olet puhunut minut siihen tilaan, — sanoi hän hetken kuluttua, — etten voi kieltää sinulta mitään. Saavat kaikki lähteä Birźeen. Istukoot siellä rikostensa tähden ruotsalaisten luona, ja sitten kuin se tulee, josta puhuit, pyydä heille uutta armahdusta.
— Pyydänpä kuin pyydänkin! Kunpa se tapahtuisi mitä pikimmin! — huudahti Kmicic.
— Mene nyt viemään heille hyviä uutisia.
— Uutinen on hyvä minulle, ei heille… He eivät vastaanota sitä kiitollisina jo siitäkään syystä, etteivät tiedä, mikä heitä on uhannut. Teidän ylhäisyytenne, minä en mene tästä heille ilmoittamaan, koska se voisi näyttää siltä, kuin minä tahtoisin näyttää heille vaikutusvaltaani.
— Menettele mielesi mukaan, kunhan joudut tuomaan Mirskin ja Stankiewiczin lippukuntia. Sitten sinua odottaa toinen tehtävä, josta varmaan et tule kieltäytymään.
— Mikä se on, teidän ylhäisyytenne?