— Teidän ylhäisyytenne, älkää syöskö minua epätoivoon!
— Pyynnölle voisin kallistaa korvani, uhkaukseen en kiinnitä huomiota.
— Minä pyydän… rukoilen!… Andrzej polvistui.
— Sallikaa minun palvella teidän ylhäisyyttänne vilpittömästi, muuten menetän järkeni!
Radziwill vaikeni. Kmicic oli polvillaan hänen edessään, ja hänen kasvonsa milloin kalpenivat, milloin punastuivat. Saattoi havaita, että vielä hetkinen, ja hän vimmastuu kauheasti.
— Nouse! — virkkoi Radziwill. Andrzej nousi.
— Sinä osaat pitää ystäviesi puolta, — sanoi ruhtinas, — ja osaat siis puolustaa minuakin. Mutta Jumala on luonut sinut tulenarasta aineesta, pidä siis varasi, ettet pala kokonaan poroksi. En voi sinulta mitään kieltää. Kuulehan siis: Stankiewiczin, Mirskin ja Oskierkan lähetän ruotsalaisten luo Birźeen, ja menkööt molemmat Skrzetuskit ja Wolodyjowski heidän mukanaan. Siellä he saavat päänsä pitää, ja jos sodan ajan istuvat rauhassa, niin kaikki käy hyvin.
— Kiitän teidän ylhäisyyttänne, rakasta isääni! — huudahti Andrzej.
— Odotapas… — sanoi ruhtinas. — Minä olen nyt kunnioittanut sinun päätöstäsi, kunnioita sinä nyt vuorostasi minua… Sille vanhalle aatelismiehelle… en muista nyt hänen nimeään… sille suurisuiselle paholaiselle, joka saapui tänne yhdessä Skrzetuskien kanssa, sille minä olen jo hengessäni allekirjoittanut kuolemantuomion. Hän ensimmäisenä solvasi minua petturiksi, syytti minua lahjuksista ja yllytti muita… Tuskinpa sellaista vastarintaa olisi syntynytkään, jollei hän olisi ollut siinä kehnoine kujeineen! (Ruhtinas löi nyrkillä pöytään.) Olisin pikemmin odottanut kuolemaa tai maailmanloppua kuin sitä, että joku uskaltaisi minulle, Radziwillille, päin silmiä huutaa: »Petturi!» Päin silmiä ja vielä ihmisten kuullen! Ei ole sellaista kuolemaa, ei ole sellaisia tuskia, jotka voisivat sovittaa moisen rikoksen. Älä pyydäkään armahtamaan häntä, sillä siitä ei tulisi kuitenkaan mitään.
Mutta Andrzej-herra ei niinkään helposti luopunut aikomastaan. Nyt hän ei kuitenkaan vihoitellut eikä kiihtynyt. Päinvastoin, hän tarttui uudelleen hetmania käteen, suuteli sitä ja alkoi pyytää niin sydämellisesti kuin taisi.