— Jollen tietäisi teidän ylhäisyytenne aikomuksia, niin luulisin, että hän on kunnollisin mies maailmassa. Mutta Jumala suokoon hänellekin kaikkea hyvää!… Minä sanon mitä ajattelen.
— No niin, lähdehän jo matkalle! — virkkoi hetmani kärsimättömyyteen vivahtavalla äänellä.
KOLMAS LUKU.
Kmicic ei kuitenkaan lähtenyt sinä päivänä eikä seuraavanakaan, sillä peloittavia viestejä alkoi saapua joka puolelta Kiejdanyyn Illalla tuli pikalähetti tuoden tiedon, että Mirskin ja Stankiewiczin lippukunnat olivat omin päin lähteneet hetmanin pääkaupunkia vastaan valmiina ase kädessä vaatimaan everstejään vapaiksi, että heidän keskuudessaan mielet olivat kuohuksissa ja että upseerit olivat lähettäneet edustajia kaikkiin Kiejdanyn läheisyydessä ja etäämmälläkin oleviin lippukuntiin ilmoittamaan hetmanin petoksesta ja kehoittamaan kaikkia liittymään yhteen isänmaan puolustukseksi. Saattoi helposti jo edeltäpäin nähdä, että paljon aatelisia tulisi liittymään kapinoitseviin lippukuntiin ja muodostamaan yhdessä näitten kanssa voiman, jota vastaan olisi mahdotonta puolustautua linnoittamattomassa Kiejdanyssa, etenkin kun kaikkiin Radziwillin puolelle jääneihin rykmentteihin ei saattanut täydelleen luottaa.
Huolimatta siitä, että hetmanin kaikki suunnitelmat särkyivät, hän ei menettänyt mielenmalttiaan, vaan päätti uskollisten skottilaisten rykmenttien, ratsumiesten ja tykistön etunenässä hyökätä kapinallisia vastaan ja tukahduttaa tulen jo alkuunsa. Hän tiesi, että sotilaat ilman päälliköitä ovat vain muodoton lauma, joka hajaantuu pelkästään jo julman hetmanin nimen pelosta.
Hän ei tule säästämään verta ja peloittaa teoillaan koko sotajoukon, koko aateliston — koko Liettuan, niin ettei se uskalla edes vavista hänen mutaisen nyrkkinsä alla. Hän suorittaa kaiken sen, mitä on aikonutkin, ja suorittaa omin voimin.
Vielä samana päivänä lähti muutamia ulkomaalaisia upseereita Preussiin pestaamaan uutta sotaväkeä. Kiejdanyssa kuhisi aseellista väkeä. Skottilaiset rykmentit, ulkomaalaiset ratsumiehet, Mieleszkon ja Charlampin rakuunat ja herra Korfin »tulinen väki» valmistautuivat sotaretkelle. Ruhtinaan heitukat, palvelusväki ja Kiejdanyn asukkaat oli määrätty vahvistamaan sotavoimia. Mitä vihdoin vangittuihin eversteihin tuli, oli heidät päätetty mahdollisimman pian lähettää Birźeen, missä oli vaarattomampi säilyttää heitä kuin Kiejdanyssa. Ruhtinas laski aivan oikein, että heidän lähettämisensä kaukaiseen ruotsalaisen sotaväen hallussa olevaan linnoitukseen tekee kaikki heidän vapautumisyrityksensä mahdottomiksi.
Herra Zagloba, Skrzetuskit ja Wolodyjowski joutuivat näitten kohtalotovereiksi.
Oli jo ilta, kun kellariholviin, jossa he istuivat, astui muuan upseeri lyhty kädessä ja sanoi:
— Seuratkaa minua, hyvät herrat!