Miekankantaja alkoi astella pitkin huonetta.
— Voinko luottaa sanoihinne?
— Voitte, — vastasi Kmicic.
Samassa astui Aleksandra-neiti huoneeseen. Nuori ritari oli syöksyä häntä vastaanottamaan, mutta tulijan kylmä katse kiinnitti hänet paikkaansa, ja hän kumarsi vain sanatonna.
— Meidän tulee lähteä Kiejdanyyn! — sanoi miekankantaja pysähtyen
Oleńkan eteen.
— Miksi?
— Hetmani kutsuu luokseen.
— Kunnioitettavasti kuten hyvän naapurin ainakin! — lisäsi Kmicic.
— Niin, sangen kunnioitettavasti, — virkkoi miekankantaja alakuloisesti. — Mutta jollemme lähde vapaaehtoisesti, niin tämä ritari käskyn mukaisesti ympäröi meidät rakuunoillaan ja vie väkisin.
— Jumala varjelkoon asiata kääntymästä sellaiseksi! — sanoi Kmicic.