— Enkö sanonut teille, setä, — virkkoi Aleksandra-neiti, — että meidän olisi pitänyt paeta mahdollisimman kauas, sillä täällä hän ei jättäisi meitä rauhaan… Siinä se nyt oli!
— Mitäpä tehdä! Mitäpä tehdä! Väkivallalle et mitään mahda! — huudahti miekankantaja.
— Siinäpä se! — sanoi neiti, — mutta vapaaehtoisesti me emme missään tapauksessa lähde sen petturin taloon. Sitokoot ne roistot meidät kahleihin ja rääkätkööt… Me emme ole ainoita sorretulta… mutta tietäkööt myös, että pidämme kuoleman häpeätä parempana.
Hän kääntyi mitä halveksivin ilme kasvoillaan Kmicicin puoleen.
— Sitokaa meidät, herra upseeri, tai herra pyöveli, ja raahatkaa hevosillanne, sillä muuten me emme lähde!
Veri syöksähti Kmicicin poskipäihin. Ensiksi näytti siltä, kuin hän olisi päästänyt kauhean vihansa valloilleen, mutta sitten hän kuitenkin hillitsi itsensä.
— Oi, armollinen neiti! — huudahti hän hillityllä äänellä. — Teissä ei ole hituistakaan suopeutta minua kohtaan, koska kerran sanotte minua roistoksi, petturiksi. Tuomitkoon Jumala, kuka meistä on oikeassa, minäkö, joka palvelen hetmania, vai tekö, joka ajatte minut luotanne kuin koiran. Jumala on suonut teille suloutta, mutta julman sydämen. Te nautitte siitä, että voitte tuottaa muille tuskia. Te menette jo yli rajojen, neiti, totta totisesti, yli rajojen!…
— Tyttö puhuu niinkuin pitää! — huusi rohkaistunut miekankantaja. — Me emme seuraa teitä vapaaehtoisesti! Viekööt teidän rakuunanne meidät.
Mutta Kmicic ei kiinnittänyt lainkaan hänen sanoihinsa huomiota, niin kiihtynyt hän oli.
— Te nautitte ihmisten tuskista, — jatkoi hän Oleńkalle, — ja olette julistanut minut petturiksi ilman tutkintoa, kuulematta sanoja, antamatta minun puolustautua. Olkoon sitten niin!… Mutta Kiejdanyyn te lähdette joko tahtoen tai tahtomattanne, yhtäkaikki! Siellä minun aikomukseni selviävät, siellä saatte nähdä, oikeinko olette minut tuominnut, siellä teidän omatuntonne on sanova, kuka meistä on pyöveli. Muuta kostoa en halua… Enkä muuta teiltä pyydäkään, sillä te olette jännittänyt jousen niin tiukasti, että se on katkennut… Teidän suloutenne suojassa piilee käärme kuin kukkasen alla!