— Me emme lähde! — huusi miekankantaja entistä päättävämmin.
— Emme lähde! — yhtyivät herrat Chudzynski ja Dowgird.
Kmicic kääntyi heihin. Hän oli vihasta kalpea, ja hänen hampaansa löivät loukkua kuin kuumeessa.
— Haa! — huusi hän. — Koettakaapas!… Kuuletteko kavioitten kapsetta!… Minun rakuunani tulevat! Ketä haluttaa vielä sanoa, ettei lähde?!
Ikkunan takaa kuului todella lukuisan ratsuparven töminää. Kaikki näkivät, ettei ollut pelastusta. Kmicic määräsi:
— Neiti! Kahden rukouksen kuluttua täytyy teidän olla vaunuissa, muuten saa setänne kuulan kalloonsa.
Ja yhä enemmän yltyi hänen vihansa, sillä kohta huusi hän, niin että ikkunat helisivät:
— Matkalle!
Mutta samassa avautui ovi eteisestä, ja vieras ääni kysyi:
— Minne, herra ritari?