Kaikki hämmästyivät, ja kaikkien katseet kiintyivät kynnykselle ilmaantuneeseen pienikasvuiseen mieheen, jonka yllä oli haarniska ja kädessä paljastettu miekka.
Kmicic astui askelen; taaksepäin, ikäänkuin olisi nähnyt näyn.
— Herra… Wolodyjowski! — huudahti hän.
— Olen valmis palvelukseenne! — vastasi lyhyenläntä mies ja astui muutaman askelen huoneen keskustaan päin.
Hänen jäljessään tulivat joukolla Mirski, Zagloba, Skrzetuskit,
Stankiewicz, Oskierka ja Roch Kowalski.
— Hei! — huudahti Zagloba, — kasakka sai kiinni tataarin, mutta tataari sai toisen kuonon kourahansa!
— Ketä lienettekin, — alkoi miekankantaja, — auttakaa kansalaista, joka uhataan vangita vastoin lakia ja oikeutta! Auttakaa, hyvät ritarit… pelastakaa aatelisen vapaus!
— Älkää pelätkö! — vastasi Wolodyjowski, — tuon ritarin rakuunat ovat kaikki kiinni, ja hän itse tarvitsee apua paremmin kuin te.
— Ja pappia! — iski Zagloba.
— Teillä on huono onni, — sanoi Wolodyjowski kääntyen Kmicicin puoleen, — sillä tämä on jo toinen kerta, kun te osutte tielleni… Te ette kai arvellut saavanne tavata minua täällä?