— Mikä on tapahtunut, se on tapahtunut, — virkkoi Wolodyjowski. — Mutta me kannamme neidin vaunuihin, sillä kauemmaksi on teidän tästä joka tapauksessa lähdettävä. Radziwillin kosto kohtaisi teitä muuten tuota pikaa. Menkäähän, herra miekankantaja, katsomaan, miten neiti voi, ja sanokaa, että matkalle on lähdettävä. Huomenna varhain aamulla voisi tänne jo saapua Radziwillin joukkoja.
— Se on totta! — myönsi miekankantaja. — Menen.
Hän meni ja palasi tuossa tuokiossa mukanaan Oleńka, joka oli jo toipunut ja pukeutunut matkaa varten. Neidon poskilla paloi heleä puna ja silmissä loisti kuumeinen kiilto.
— Lähdetään matkalle, lähdetään matkalle!… toisteli Oleńka astuessaan huoneeseen.
Wolodyjowski käväisi ulkona sanomassa väelleen, että laitettaisiin vaunut kuntoon. Kun hän palasi, rupesivat kaikki laittautumaan matkalle.
Tuokion kuluttua kuului pihalta pyörien jyrinää ja kavioitten kapsetta.
— No, lähdetään nyt! — toisti Oleńka.
— Matkalle! — huusivat upseerit.
Samassa paukahti ovi auki ja herra Zagloba lensi kuin pommi huoneeseen.
— Minä estin mestauksen! — huusi hän.