Näissä mietteissä kului hetki, kului toinen. Vihdoin hän alkoi vuoteensa laidalla istuen torkkua, mutta ennenkuin hän oli ennättänyt nukkua, saapui muuan hovimies tuomaan sanomaa, että ruhtinas halusi tavata häntä.
Radziwill tunsi voivansa paremmin ja hengitti vapaammin, mutta hänen lyijynharmaat kasvonsa todistivat suurta voimattomuutta. Hän istui syvässä nojatuolissa taljojen ympäröimänä vieressään henkilääkärinsä, jonka hän kuitenkin Kmicicin astuessa sisään lähetti pois.
— Minä olin jo joutua toiseen maailmaan, ja sinun tähtesi! — sanoi hän
Andrzej-herralle.
— Teidän ylhäisyytenne, se ei ollut minun syyni, sillä sanoin mitä ajattelin.
— Älköön sellaista enää tapahtuko. Älä sinä ainakaan lisää kuormaani ja muista, että olen suonut sinulle anteeksi, mitä muille en soisi.
Kmicic vaikeni.
— Jos minä annoin käskyn, — jatkoi ruhtinas hetken vaitiolon jälkeen, — mestata ne miehet, jotka Kiejdanyssa sinun pyynnöstäsi olin armahtanut, niin se tapahtui vain siksi, että olisin säästänyt sinulta tuskia. Minä myönnyin vain näennäisesti, sillä olen sinuun nähden heikko… Ja heidän kuolemansa oli välttämätöntä. Olisinko minä mikään pyöveli, vai luuletko, että olisin vuodattanut verta tuottaakseni punaisella värillä iloa silmilleni?… Mutta jahka elät kauemmin, tulet näkemään, että jos ken haluaa tässä maailmassa jotakin aikaansaada, niin sen ei sovi antaa tunteilleen valtaa. Täällä Kiejdanyssa olisi niiltä miehiltä pitänyt henki ottaa, sillä nyt sen jo näet, mitä sinun vastustuksestasi on seurauksena: kapina kasvaa, kansalaissota täydessä vauhdissa, suhde ruotsalaisiin rikki ja muille huono esimerkki, joka tarttuu kuin rutto. Katso ja opi! Jos heidät olisi silloin Kiejdanyssa surmattu, ei mitään tällaista olisi tapahtunut. Kun sinä pyysit heidän puolestaan, niin kuuntelit vain tunteittesi ääntä, mutta minä lähetin heidät Birźeen surmattaviksi, sillä olen sinua kokeneempi ja näin kauemmaksi… Älköön Jumala koskaan suoko anteeksi niille miehille, jotka ovat niin paljon pahaa tehneet!
— Niin paljoa ei kuitenkaan, että sillä kokonaan teidän ylhäisyytenne yrityksen tuhota voisivat.
— Vaikkapa ei muuta kuin sen, mikä särki välimme de la Gardien kanssa, niin oli sekin jo korvaamatonta. On jo selvitetty, etteivät ne olleet minun miehiäni, mutta uhkauskirje, jonka de la Gardie lähetti minulle, on jäljellä, enkä sen sisällystä suo hänelle anteeksi… De la Gardie on Ruotsin kuninkaan lanko, mutta voisi hän olla minunkin lankoni, sillä siihen eivät Radziwillien kynnykset olisi liian korkeita…
— Teidän ylhäisyytenne, neuvotelkaa suorastaan kuninkaan eikä hänen palvelijainsa kanssa.