— Niin aion tehdä. Jolleivät surut tee minusta loppua, niin kyllä minä sille ruotsalaiselle opetan vielä kohteliaisuutta. Niin, jolleivät surut tee minusta loppua, sillä täällä tuskin on sellaista, joka ei lisäisi kärsimysteni taakkaa. Oh, kuinka raskasta! Kukapa uskoisi, että olen sama mies kuin muinoin? Koko valtakunta katsoi minuun ja Wisniowieckiin kuin kahteen aurinkoon. Kaikki vapisivat Chmielnickin edessä, ja hän vapisi minun edessäni. Ja ne samat joukot, jotka minä vaaran hetkinä vein voitosta voittoon, ne hylkäävät minut nyt ja nostavat kätensä minua vastaan, ikäänkuin olisin murhamies.
— Eivät kaikki. On sellaisiakin, teidän ylhäisyytenne, jotka uskovat ja luottavat teihin! — virkkoi Kmicic jonkin verran katkonaisesti.
— Jotka uskovat ja luottavat minuun… kunnes siitä herkeävät, — vastasi Radziwill hänelle katkerasti. Mikä suuri armo heidän puoleltaan! Jokainen teistä isku iskulta valmistaa loppuani, vaikk'ei se johdu kenenkään mieleen.
— Teidän ylhäisyytenne, kiinnittäkää huomionne päämäärään eikä sanoihin.
— Kiitän neuvosta… Tästä puoleen tulen pitämään silmällä jokaisen kasvojen ilmettä ja olemaan jokaisen mielen mukainen…
— Katkeria sanoja, teidän ylhäisyytenne.
— Entä onko elämäni suloista sitten?… Jumala on luonut minut suorittamaan suuria tekoja, ja täällä täytyy minun tuhlata voimiani mitättömään kansalaissotaan. Aioin mitellä voimiani mahtavien hallitsijani kanssa, mutta olen vajonnut niin alas, että nyt minun täytyy pyydystellä muuatta herra Wolodyjowskia omilla maillani. Sen sijaan että hämmästyttäisin maailmaa voimallani, minä hämmästytän sitä heikkoudellani. Sen sijaan että maksaisin Vilnon rauniot Moskovan raunioilla, minun täytyy kiittää sinua siitä, että olet varustanut Kiejdanyn vallituksilla… Minua tukahduttaa… ei ainoastaan hengenahdistuksen, vaan heikkouden tähden… Tämä toimettomuus tappaa minut vielä… Kovin tuntuu raskaalta! Ymmärrätkö?…
— Minäkin luulin, että kaikki menisi toisin!… — virkkoi Kmicic alakuloisesti.
Radziwill alkoi hengittää raskaasti.
— Ennenkuin sain kruunun päähäni, tuli orjantappurakruunu osakseni. Olen käskenyt astrologiani lukemaan tähdistä… Hän sanoi, että konjunktuurit ovat huonot, mutta että se kyllä menee ohi. Odottaessani kuitenkin muutosta kärsin… Joku karkottaa öisin unen silmistäni, joku liikkuu huoneessani… Jonkun silmä katsoo minuun… Toisinaan jähmetyn yht'äkkiä jääkylmäksi… Se on kuolema, joka liikkuu ympärilläni. Sietämätöntä! Minun täytyy olla valmiina tulemaan petetyksi ja hylätyksi, sillä tiedän, että on sellaisia, jotka horjuvat…