— Taaskin myöhästyneitä neuvoja, sillä tykit ovat jo muassani! — virkkoi ruhtinas Boguslaw.
»…ja pankaa menemään Preussin puolelle mitä joutuisimmin, jotteivät ne joutuisi niitten kapinallisten saaliiksi, jotka ovat alkaneet ryöstää maatilojani…»
— Alkaneet ryöstää… Vai niin! Puti puhtaaksi on siellä jo ryöstetty!
»… ja valmistautuvat lähtemään Zabludowiin. Niitten kanssa ei pidä antautua taisteluun, sillä niitä on paljon. Paras olisi tekeytyä ystäväksi niitten kanssa, juottaa humalaan ja yöllä, kun ne sikeästi nukkuvat, leikata kurkut poikki (mikä kapakoitsija hyvänsä voi järjestää sen) tai sekoittaa myrkkyä olueen tai usuttaa jokin rosvojoukko, joita on siellä niin runsaasti, niitten kimppuun ja antaa teurastaa ne viimeiseen mieheen…»
— Eipä mitään uutta! — sanoi ruhtinas Boguslaw. — Voimme jatkaa matkaa, herra Harasimowicz.
— Tässä on vielä lisäys, — vastasi alistaarosta. Ja hän alkoi lukea edelleen:
»Jollette voi ottaa viinejä mukaan (meillä ei ole täällä enää yhtään),
niin myykää kaikki..»
Samassa herra Harasimowicz keskeytti lukunsa ja tarttui kaksin käsin päähänsä.
— Hyvä Jumala! Viinit, jotka ovat tulossa jäljessämme, ovat kaiketi joutuneet niitten kapinallisten käsiin, jotka ovat seuranneet meidän kintereillämme. Se on muutaman tuhannen guldenin vahinko. Todistakaa, teidän ylhäisyytenne, että te itse kielsitte minua odottamasta, kunnes tynnyrit olisi kuormattu?
Herra Harasimowicz olisi pelästynyt hirveästi, jos olisi tuntenut herra Zagloban ja tiennyt, että tämä suurjuomari oli juuri kapinallisten joukossa. Mutta ruhtinas Boguslaw nauroi vain ja sanoi: