— Ymmärrämme!
— Neljä miestä lataamaan musketteja! Minulle on satuloitava kaksi hevosta!
— Tiesinhän, että jotakin tulee tapahtumaan, — mutisi Soroka.
— Vääpeli seuratkoon minua! — huusi Kmicic. Ja puettuna ohuesti, niinkuin oli, hän meni pihan poikki Sorokan seuraamana, jonka silmät olivat ihmetyksestä selkoselällään. Kmicic pysähtyi kaivon luo, osoitti sankoa, joka riippui kaivonvivussa, ja komensi:
— Kaada vettä niskaani!
Vääpeli tiesi kokemuksesta, kuinka vaarallista oli olla tottelematta silmänräpäyksessä ensimmäistä käskyä. Hän täytti sangon vedellä ja kaatoi veden Ahdrzejn niskaan. Tämä alkoi purskua ja pärskyä kuin valaskala ja huusi:
— Vielä kerran!
Soroka teki tempun vielä kerran ja ammensi vettä sellaisella kiireellä, kuin olisi ollut kysymyksessä tulipalon sammuttaminen.
— Riittää! — pääsi Kmiciciltä vihdoin. — Seuraa nyt minua sisälle auttamaan ylleni kuivia vaatteita.
Molemmat menivät majataloon.