— Tänään on uskallettava suuria asioita… Jos onnistumme, niin armollinen kuningas palkitsee teitä runsaasti… Siitä olen varma… Mutta jollemme onnistu, niin surma meidät perii!
— Miks'ei se onnistuisi?! — huudahti Soroka, jonka silmät alkoivat loistaa kuin vanhan suden silmät.
— Sen täytyy onnistua! — vakuuttivat muut kolme, Bilous, Zawratynski ja
Lubieniec.
— Me ryöstämme Boguslaw-ruhtinaan! — sanoi Kmicic.
Ja hän vaikeni nähdäkseen minkä vaikutuksen niin mieletön päähänpisto tekisi sotilaihin. Mutta nämä vaikenivat myöskin ja tuijottivat häneen ihmetellen. Heidän viiksensä vain liikkuivat ja kasvoille levisi hurja ilme. — Surma on lähellä, palkinto kaukana! — virkkoi Kmicic.
— Vähätpä siitä! — murahti Zawratynski.
— Sotaväki on kaikki torilla… mutta pihalla on vain muutamia vahteja ja parikymmentä hovilaista, jotka eivät pahaa aavista ja joilla ei ole edes miekkoja, — sanoi Kmicic.
— Jos kerran herra eversti uskaltaa panna päänsä alttiiksi, niin miksi emme me uskaltaisi? — sanoi Soroka.
— Kuulkaa! — jatkoi Kmicic. — Jollemme ota häntä viekkaudella, niin hän pysyy ottamatta kokonaan… Kuulkaa! Minä menen sisälle ja tulen heti takaisin ruhtinaan kanssa… Jos ruhtinas käy istumaan minun hevoselleni, niin nousen minä toisen hevosen selkään, ja niin sitä lähdettiin… Kun sitten olemme tulleet sadan tai parin sadan askelen päähän, niin on kahden teistä käytävä häneen käsiksi ottamalla hänestä kiinni, ja sitten annamme mennä täyttä laukkaa!
— Kuten käskette! — sanoi Soroka.