— Teidän ei pidä olla siitä pahoillanne. Mahdollisesti hän ei ole ottanut heitä vastaan kyllin kohteliaasti, mutta hän on tunnustanut minulle erehtyneensä. Teidän pitää myös muistaa, että hän palaa sodasta, jossa hänen on täytynyt kestää vaivoja ja kokea ikävyyksiä. Ei pidä ihmetellä, jos sotilaat ovatkin tulisia, sillä heidän mielensä on kuin miekan terä.
Pakosz Gasztowt, joka tahtoi elää sovussa koko maailman kanssa, viittasi kädellään ja virkkoi:
— Me emme ihmetelleetkään! Villisika kimmastuu toiselle, jos sen äkkiä tapaa, miks'ei ihminen toiselle tulistuisi. Meidän aikomuksemme on ajaa Lubicziin tervehtimään herra Kmiciciä, jotta hän eläisi kanssamme sovussa ja kävisi kanssamme sotia ja metsiä, kuten everstivainajakin.
— Sanopas minulle, pikku ystäväni, miellyttikö hän sinua vai eikö? — uteli Kassyan Butrym. — Onhan meillä oikeus kysyä tätä?
— Jumala palkitkoon teidän huolenpitonne! Herra Kmicic on urhea kavaljeeri, ja jos minulla olisikin jotakin muistuttamista häntä vastaan, en siitä puhuisi.
— Entä eikö sinulla ole mitään muistuttamista?
— Ei. Sitäpaitsi kenelläkään täällä ei ole oikeutta tuomita häntä eikä osoittaa hänelle epäluottamusta. Parempi on, kun kiitämme Jumalaa!
— Aikaista on kiittää! Kun tulee syytä olemaan, niin kiitämme, mutta kun ei ole, niin ei pidä kiittää, — vastasi synkkä Jozwa, joka oli, kuten samogitialaiset ainakin, sangen varovainen.
— Entä puhuitteko häistä? — kysyi Kassyan taaskin.
Oleńka loi katseensa maahan: