— Hyvä on! Viisikymmentä pyssymiestä ajakoon heti soille tietä vartioimaan! Loput seuratkoot minua! Älkää unohtako kirveitä!
Lähdettiin uudelleen liikkeelle. Pieni osasto ajoi täyttä laukkaa Jozwa Jalattoman johdolla soita kohti. Samalla saapui heidän tilalleen kymmenkunta Butrymia, jotka olivat ajelleet ympäriinsä hälyyttämässä muita liikkeelle.
— Ettekö ole nähneet Gosciewiczeja? — kysyi herra Wolodyjowski.
— Kyllä, herra eversti! — huusivat äsken saapuneet. — Gosciewiczit ovat jo tulossa… tuolla metsässä! Tietääkö herra eversti, että hän on vienyt neidin Lubicziin?
— Kyllä. Mutta siellä hän ei kauan saa rauhassa olla.
Kmiciciltä oli todellakin jäänyt eräs seikka huomioon ottamatta, kun hän lähti tätä uhkarohkeata yritystään täyttämään; hän ei näet tietänyt, että suuri osa kyläläisiä oli saapunut kotiin sotapalveluksesta, vaan luuli kylän olevan yhtä tyhjän kuin silloin, kun hän ensikertaa oli Lubiczissa. Herra Wolodyjowski voi asettaa häntä vastaan noin kolmesataa harjaantunutta, sotakelpoista soturia.
Yhä enemmän saapui Wolmontowiczeen väkeä. Saapuivatpa vihdoin Gosciewiczitkin. Herra Wolodyjowski komensi riveihin, ja hänen sydämensä ihan sykähti ilosta nähdessään, kuinka sujuvasti hänen komentonsa suoritettiin. Jo ensi silmäyksellä saattoi huomata, että siinä oli oikeita sotureita eikä mielivaltaisia aatelisrosvoja. Herra Wolodyjowski oli iloissaan siitäkin, että lähimmässä tulevaisuudessa saisi johtaa tätä joukkoa oikeissa taisteluissa.
Niinpä lähdettiin Lubicziin ja saman metsän halki, josta Kmicickin oli äskettäin kulkenut. Sydänyö oli kulumassa. Kuu kumotti jo taivaalta valaisten metsän, tien ja soturit, ja sen valo välähteli keihäitten kärjissä ja miekkain terissä. Laudalaiset juttelivat matalalla äänellä harvinaisesta tapahtumasta, joka oli saanut heidät liikkeelle näin keskellä yötä.
— Täällä kuljeskeli äskettäin outoja miehiä, — kertoi eräs Domaszewiczeista. — Me luulimme heitä pakolaisiksi, mutta he ovatkin nähtävästi olleet Kmicicin urkkijoita.
— Kuinkas muuten! Wodoktyssa on myöskin melkein joka päivä käynyt tuntemattomia kerjäläisiä… — lisäsi eräs toinen.