— Mitä miehiä sillä Kmicicillä tällä kertaa on?
— Wodoktyn talonväki väitti niitä kasakoiksi. Varmaankin on Kmicic ollut tekemisissä Chowafiskin tai Zoltarenkon kanssa. Tähän saakka hän on ollut rosvon kirjoissa, mutta nyt hän näkyy olevan petturi.
— Mutta millä ihmeen tavalla hän on voinut tuoda kasakoita näin kauaksi?
Kun jonkin matkaa oli vielä kuljettu ja keskustelun sorina yhä kasvoi, kääntyi etupäässä ratsastava herra Wolodyjowski vihdoin ympäri sanoen:
— Hiljemmin, hyvät herrat!
Laudalaiset vaikenivat, sillä Lubicz oli jo näkyvissä. Päärakennuksen kaikki ikkunat olivat valaistut, ja piha näytti olevan täynnä asestettuja miehiä ja hevosia. Ei vahteja eikä minkäänlaisia varovaisuustoimenpiteitä — nähtävästi luotti herra Kmicic ylivoimaansa. Kun oli tultu vielä lähemmäksi, tunsi herra Wolodyjowski, että pihalla olevat miehet olivat kasakoita, joita vastaan Wolodyjowski oli usein taistellut. Hän mutisi itsekseen:
— Jos he ovat vieraita kasakoita, niin on Kmicic todella roistomaisesti mennyt yli kaikkien sopivaisuuden rajojen!
Eversti Wolodyjowski katseli yhä pihalle, jossa vallitsi sanomaton sekamelska. Toiset kasakat valaisivat soihduilla, toiset juoksivat edestakaisin, menivät sisälle taloon ja palasivat kohta jälleen kantaen tavaroita, joilla kuormattiin rattaita. Hevosia talutettiin ulos tallista, karjaa navetasta. Huutoja ja komentosanoja sinkoili ilmassa.
Krzysztof Domaszewicz, sukunsa vanhin, astui herra Wolodyjowskin luo ja sanoi:
— Herra eversti! Ne aikovat kai lastata koko Lubiczin rattaille.