— Tavaroita he eivät vie eivätkä omaa nahkaansakaan pelasta! — vastasi eversti. — Mutta minä en ymmärrä Kmiciciä, joka kuitenkin on kokenut sotilas: ei yhtään vahtia!
— Hän ei ole komentanut vahtiin, kun hänellä on miehiä niin lujasti; niitä näyttää olevan vähintään kolmesataa. Jollemme me olisi palanneet sotaväestä, niin hän olisi vaikka keskellä kirkasta päivää voinut ajaa kylän läpi kuormineen matkoihinsa.
— Sanokaahan, onko taloon vain tämä yksi tie? — kysyi Wolodyjowski.
— Tämä yksi on vain, sillä takana on lammikoita ja soita.
— Hyvä on! Nouskaa alas hevosilta! Laudalaiset hyppäsivät heti satuloista. Sitten muodostettiin pitkä rivi, joka ympäröi talon kaikkine rakennuksineen.
Herra Wolodyjowski lähestyi päävoiman kanssa porttia
— Odottakaa komentoa! — sanoi hän hiljaa. — Ei saa ampua, ennenkuin annan merkin!
Portille oli vielä muutamia kymmeniä askeleita, kun pihalla olevat heidät vihdoinkin huomasivat. Joukko kasakoita juoksi aidan luo, ja kurkottaen sen yli he katsoa tuijottivat pelokkaasti pimeyteen. Kuului uhkaavia huutoja:
— Hoi! Keitä siellä on?
— Ampukaa! — huusi eversti.