Näin ajatellen hän jo astui majaan. Valppaat sotamiehet seisoivat ovella, ja vaikka olivatkin nähneet lyhdyn vilkkuvan pimeässä ja Sorokan sekä tervanpolttajan tulevan, niin he kuitenkin ottivat selon tulijoista, ennenkuin päästivät heidät sisälle. Soroka määräsi vahdin vaihdoksen tapahtuvaksi puolen yön aikaan ja heittäytyi itse vuoteelle Kmicicin vuoteen viereen.
Huoneessa vallitsi hiljaisuus. Vain sirkat soittelivat tavallista säveltään. Sairas heräsi silloin tällöin ja oli ilmeisesti kuumeen houreissa, sillä Sorokan korviin kuuluivat hänen sekavat sanansa:
— Armollinen kuningas, antakaa anteeksi… He ovat pettureita…
Ilmaisen kaikki heidän salaisuutensa… Valtakunta on punainen verka…
Hyvä, nyt olet kynsissäni, ruhtinas… Maltahan!… Armollinen
kuningas!… Tänne, sillä siellä on petosta!
Soroka kohottautui istumaan vuoteellaan ja kuunteli. Sairas huudahti pari kertaa ja vaipui uneen, mutta heräsi sitten taas ja huusi:
— Oleńka, Oleńka, älä ole vihainen!
Vasta keskiyön aikaan hän lopullisesti rauhoittui ja nukkui kunnollisesti. Soroka myös vaipui uneen, mutta äkkiä hänet herätti majan ovelta kuuluva hiljainen koputus.
Hän avasi heti silmänsä, hyppäsi jaloilleen ja meni ulos majasta.
— Mitä siellä? — kysyi hän.
— Herra vääpeli, tervanpolttaja karkasi.
— Tuhat tulimmaista! Nyt hän tuo tänne nuo rosvot. Kuka häntä vartioi?