— Ja kun minä vihastuen ja inhoten torjuin moisen tarjouksen, — lopetti – Boguslaw, — niin tuo härkäpäinen mies sanoi minulle: »Menen Radziejowskin luo, hän ostaa ja maksaa minulle vastaavan painon kultaa.»
— Minä en ole entisen kuninkaan ystävä, — sanoi Janusz, — mutta jos minulle olisi tehty tuommoinen ehdotus, niin olisin muitta mutkitta antanut panna tekijän seinää vastaan ja ammuttanut.
— Ensi hetkessä minäkin aioin tehdä niin, — vastasi Boguslaw, — mutta keskustelu tapahtui kahden kesken, ja vähänkö on jo muutenkin pidetty ääntä Radziwillien julmuudesta ja omavaltaisuudesta. Pelästytin häntä vain sanomalla, että Radziejowski ja Ruotsin kuningas, vieläpä Chmielnickikin, varmasti hirtättäisivät hänet moisista puuhista, sanalla sanoen sain roiston luopumaan tuumastaan.
— Ei häntä kuitenkaan olisi pitänyt päästää hengissä pois! — huudahti rouva Korf.
Boguslaw kääntyi äkkiä Janusz-ruhtinaan puoleen:
— Toivon kuitenkin, että hän ei vältä rangaistusta. Teidän ylhäisyytenne vain voi häntä rangaista, sillä hän on teidän hoviväkeänne ja teidän eversti…
— Herra Jumala, minun hoviväkeäni?… Minun everstini?… Kuka se on?… Kuka?… Sanokaa!
— Hänen nimensä on Kmicic! — sanoi Boguslaw.
— Kmicic! — huusivat kaikki kauhuissaan.
— Se ei ole totta! — huusi yht'äkkiä neiti Billewicz nousten seisomaan silmät säihkyvinä.