Tämä ajatus häntä vaivasi ja omatunto soimasi. Uni pakeni silmistä. Hän ei tietänyt mitä tekisi: jatkaisiko matkaa, jäisikö kaupunkiin vai kääntyisikö takaisin?… Jos hän kokoaa joukon ja ryhtyy taistelemaan ruotsalaisia vastaan, niin häntä ahdistetaan rosvona eikä sotilaana. Muuten hän on jo oudossa maassa, jossa häntä ei kukaan tunne. Kukapa häneen yhtyisi? Jos täällä joku oli kuullut Kmicicistä, niin se piti häntä petturina ja ruotsalaisten ystävänä. Nimi Babinicz taas oli kaikille aivan outo.
Tuo kaikki oli turhaa, ja kuninkaan luo meno oli jo myöhäistä… Ei ole syytä mennä Podlasieen, sillä liittoutuneet pitävät häntä petturina. Ei kannata palata Liettuaan, sillä siellä on Radziwill herrana. Turhaa on jäädä tännekin, sillä täällä ei ole mitään tehtävää. Parasta olisi kuolla, jotta pääsisi näkemästä tätä maailmaa ja kuulemasta omantunnon soimauksia!
Mutta onko kuoleman jälkeen parempi niiden syntisten, jotka eivät millään ole sovittaneet rikoksiaan ja saapuvat semmoisina viimeiselle tuomiolle? Kmicic heittelehti vuoteellaan kuin kidutuspenkissä. Näin sietämättömiä tuskia hän ei ollut tuntenut edes Kiemliczin metsämajassa.
Hän tunsi olevansa voimakas, terve, toimintakykyinen ja toimintahaluinen, mutta nyt olivat kaikki tiet tukossa aivan kuin joka puolella löisi päänsä seinään, ei ollut ulospääsyä, ei pelastusta, ei toivoa!
Ennen aamun koittoa hän herätti miehensä ja lähti Varsovaa kohti tietämättä itsekään miksi. Myöhään illalla he saapuivat Pultuskiin. Siellä Kmicic kutsuttiin piispan palatsiin, toisin sanoen linnaan, tekemään selkoa itsestään ruotsalaiselle komendantille.
— Toimitan hevosia hänen majesteetilleen Ruotsin kuninkaalle, — sanoi
Andrzej, ja minulla on kuitteja, joilla nostan rahoja Varsovassa.
Eversti Israel (se oli tämän komendantin nimi) naurahti partaansa ja sanoi:
— Ah, kiiruhtakaa, kiiruhtakaa, ja ottakaa paluumatkalle rattaat, millä kuljetatte noita rahoja.
— Kiitos neuvosta! — vastasi Andrzej — Ymmärrän kyllä, että teidän armonne laskee leikkiä. Mutta minä menen perimään omaani, vaikka pitäisi mennä itse hänen majesteettinsa kuninkaan luo.
— Tulee vielä sekin hetki, jolloin maksatte minulle, — lisäsi hän poistuessaan.