— En tiedä, mitä vastaisin teille, jos viikseni vielä olisivat ruskeat, mutta nyt harmaapäänä ja seitsemänkymmenen vuoden kokemus hartioillani ja hautaan menevänä näen asiat edessäni selvinä. Senpä vuoksi sanonkin, että ruotsalaisten valtaa emme voi kukistaa me, vaikka korjaisimmekin erehdyksemme, eikä sitä voi edes koko Eurooppa.
— Kuinka niin? — huudahti Kmicic. — Milloin Ruotsi on paisunut niin mahtavaksi? Eikö puolalaisia ole enemmän kuin ruotsalaisia maailmassa, emmekö voi saada kokoon suurempaa sotajoukkoa? Emmekö ole yhtä rohkeita taistelussa kuin ruotsalaiset?
— Kansamme on kymmenen kertaa lukuisampi. Puutetta ei meillä myöskään ole, sillä yksistään minun piirissäni kasvaa enemmän vehnää kuin koko Ruotsissa, ja mitä taas rohkeuteen tulee, niin olinpa mukana Kirkholmin luona, jossa me kolmetuhatta husaaria hajoitimme kahdeksantoistatuhantisen joukon parasta ruotsalaista sotaväkeä.
— Jos niin on, — sanoi Kmicic, jonka silmät tuo sotamuisto pani loistamaan, — niin mitkä syyt nyt estävät meitä voittamasta heitä?
— Ensiksikin,-sanoi ukko hitaasti, — me olemme vähentyneet ja he kasvaneet. Sitäpaitsi on sanassa ilmoitettu meille ne tunnustähdet ja merkit, jotka nähdään maailmanlopun lähestyessä. On nähty merkki auringossa, käden ja miekan kaltainen… Jumala, armahda meitä syntisiä!… Pahuus saa vallan oikeamielisten yli, sillä Ruotsi ja sen puoluelaiset voittavat. Oikea oppi sortuu… Oi ihmiset, ettekö näe, että lähestyy dies irae, dies illa! Olen seitsemänkymmenen vuoden ikäinen, seison Manalan joen rannalla odottaen venettä, joka minut noutaa… Minä näen!
Staarosta vaikeni, ja Kmicic katseli häntä pelästyneenä, sillä puhe tuntui vakuuttavalta. Katsomatta Kmiciciin lausui staarosta sitten aivan kuin itsekseen:
— Kuinka voisimme voittaa ruotsalaiset, kun se kerran on selvä
Jumalan sallimus, profeettain ennakolta näkemä ja ilmoittama… Ah,
Częstochowoon on ihmisten mentävä, Częstochowoon!
Hän vaikeni uudelleen.
Aurinko oli laskemassa. Kmiciciä alkoi yhä enemmän peloittaa, ja joinakin hetkinä hänestä tuntui, että valo katoaa ja tuomiopasuunan ääni kajahtaa.
— Mistä ennustuksista te puhutte? — kysyi hän viimein katkaistakseen edes jollakin painostavan äänettömyyden.