Vastauksen asemesta staarosta käänsi päänsä vastapäätä olevaan huoneeseen päin ja huusi:
— Oleńka! Oleńka!
— Hyväinen aika, — huudahti Kmicic, — ketä te kutsutte?
Tällä hetkellä hän uskoi mitä tahansa, uskoi että hänen Oleńkansa ihmeellisellä tavalla Kiejdanysta saapuneena tulisi hänen silmiensä eteen.
Ovi avautui. Sisälle ei tullut neiti Billewicz, vaan kaunis tyttö, pitkä ja hieman Oleńkan kaltainen siinä, että hänenkin ilmeensä oli rohkea ja rauhallinen. Hän oli kalpea, kenties sairas tahi äskeisestä kahakasta kalvennut, ja kulki silmät alas luotuina niin kevyesti ja hiljaa kuin jonkin henkäyksen kantamana.
— Tyttäreni, — esitteli staarosta. — Pojat eivät ole kotona, ovat
Krakovan päällikön palveluksessa.
Sitten hän kääntyi tyttärensä puoleen:
— Kiitä ensin tätä urhoollista ritaria meidän pelastuksestamme ja lue meille sitten pyhän Birgitan ennustus:
Tyttö kumarsi Andrzejlle ja poistui, mutta tuli hetken kuluttua takaisin kädessään painettuja paperiliuskoja. Asettuen siihen paikkaan huonetta, mihin auringon viimeiset säteet vielä sattuivat, hän alkoi lukea sointuvalla äänellä:
— Pyhän Birgitan ennustus: »Ensin ilmestyy viisi kuningasta ja heidän valtakuntansa: Kustaa Eerikinpoika, laiska aasi, sillä vaikka hän tuntee oikean opin, niin hän omaksuu väärän. Hyläten apostolisen uskon hän tuo valtakuntaan Augsburgin tunnustuksen…»