Kmicic repi epätoivoissaan tukkaansa. Mutta herra Szczebrzycki jatkoi:
— Kerrotaan myös, että herra hetmani Potockin johdossa olevat sotajoukon jäännökset jo osoittavat halua mennä ruotsalaisten puolelle. Hetmanin henki on vaarassa, ja hänen on tehtävä mitä he tahtovat.
— Kylvävät tuulta ja niittävät myrskyä, — sanoi staarosta. — On aika katua syntejänsä niiden, .. jotka tahtovat.
Mutta Kmicic ei jaksanut enää kuunnella ennustuksia eikä uutisia. Hän tahtoi niin pian kuin mahdollista nousta ratsun selkään ja vilvoittaa päätään ulkoilmassa. Siksi hän nousi ja alkoi hyvästellä.
— Mihin teillä on niin kiire? — kysyi häneltä vanhus.
— Częstochowoon, sillä minäkin olen syntinen.
— Siinä tapauksessa en pidättele, vaikka mielelläni olisin pitänyt teidät vieraanani. On syytä kiiruhtaa, sillä tuomiopäivä lähestyy.
Kmicic lähti. Häntä saattamaan tuli neiti isänsä asemesta, sillä ukko oli jo kömpelö jaloiltaan.
— Voikaa hyvin, neiti! — sanoi Kmicic! — Olen teille hyvin kiitollinen!
— Jos niin on, — vastasi tyttö, — niin tehkää minulle palvelus. Te menette Częstochowoon…