Tässä on kultaraha… ottakaa se ja tilatkaa sillä messu…
— Kenen puolesta? — kysyi Kmicic.
Tyttö loi katseensa alas, tuli hämilleen, punastui hieman ja sanoi äänellä, joka oli hiljainen kuin lehtien kahina:
— Andrzejn puolesta, että Jumala johtaisi hänet pois väärältä tieltä.
Kmicic vetäytyi pari askelta taaksepäin eikä hämmästykseltään kyennyt vähään aikaan sanomaan mitään.
— Kristuksen tähden, — huudahti hän, — mikä talo tämä on? Missä olen?… Vain ennustuksia yhtä mittaa… Nimenne on Oleńka ja tilaatte messun syntisen Andrzejn puolesta!… Se ei voi olla pelkkä sattuma, se on Jumalan sormi… se on… ah, minä menetän järkeni!… Jumal’auta, minä menetän järkeni!…
— Mikä teitä vaivaa?
Mutta Kmicic tarttui rajusti hänen käsiinsä ja alkoi puristaa niitä.
— Ennustakaa minulle enemmän, puhukaa loppuun asti!… Jos tuo Andrzej tekee parannuksen ja sovittaa rikoksensa, niin pysyykö Oleńka hänelle uskollisena?… Puhukaa, vastatkaa, ilman vastausta en lähde!
— Mikä teidän on?