Keskustelun keskeytti äkkiä uuden sotilasjoukon saapuminen. Upseeri oli nähtävästi odottanut sitä, sillä hän riensi kiireesti ulos. Kmicic meni hänen jälkeensä ja pysähtyi ovelle katsomaan, kuka tuli.
Majatalon luo ajoivat umpinaiset vaunut, joita veti neljä hevosta ja joita vartioivat ruotsalaiset ratsumiehet. Upseeri, jonka kanssa Kmicic oli puhunut, meni kiireesti vaunujen luo, avasi oven ja kumarsi syvään vaunussa istujalle.
— On varmaankin joku ylhäinen…, — ajatteli Kmicic.
Samassa tuotiin majatalosta palavia soihtuja. Vaunuista nousi arvokkaan näköinen henkilö yllään musta, polviin asti ulottuva viitta, jossa oli sisäpuolella ketunnahkaa, ja päässä sulilla koristettu hattu.
Upseeri tempasi soihdun ratsumiehen käsistä, kumarsi vielä kerran ja sanoi:
— Tänne, teidän ylhäisyytenne!
Kmicic peräytyi kiireesti huoneeseen ja toiset tulivat sisälle heti hänen jälkeensä. Upseeri kumarsi kolmannen kerran ja sanoi — Teidän ylhäisyytenne! Olen Weyhard Wrzeszczowicz, hänen majesteettinsa kuningas Kaarle Kustaan muonitusmestari ja lähetetty saattojoukon kanssa vastaanottamaan teidän ylhäisyyttänne.
— Minusta on mieluisaa tutustua niin mainehikkaaseen ritariin, — vastasi mustaviittainen.
— Haluaako teidän ylhäisyytenne viivähtää täällä pitempään vaiko heti jatkaa matkaa?… Hänen majesteettinsa on hyvin halukas näkemään teidän ylhäisyyttänne.
— Aikomukseni oli jäädä Częstochowoon jumalanpalvelukseen, — sanoi tulija, — mutta Wielunissa sain tietää, että hänen majesteettinsa kuningas käskee minua kiiruhtamaan. Hiukan levättyämme jatkamme matkaa. Sillä välin päästäkää saattojoukko menemään ja lausukaa kiitokseni kapteenille, joka sitä johti.