— Amen! — sanoi Kmicic itsekseen ja alkoi lyödä rintaansa. Hänestä tuntui nyt, että hän oli tehnyt suuren synnin luullessaan, että kaikki oli jo hukassa ja että ei ollut mitään toivoa.
Jumalanpalveluksen päätyttyä hän pysähdytti ensimmäisen kohtaamansa munkin ja ilmoitti tahtovansa puhutella prioria asiassa, joka koski kirkkoa ja luostaria.
Priori otti hänet vastaan heti. Hän oli jo iäkäs mies, elämänsä iltaan kallistumassa. Hänen kasvoissaan oli harvinaisen rauhallinen ilme. Tuuhea, musta parta ympäröi kasvoja, sinisissä silmissä oli läpitunkeva katse. Valkeassa puvussaan hän muistutti pyhimystä. Kmicic suuteli hänen hihaansa, priori laski kätensä hänen päänsä päälle ja kysyi, kuka hän oli ja mistä tuli.
— Tulen Samogitiasta, — vastasi Andrzej, palvelemaan Pyhää Neitsyttä, onnetonta isänmaata ja hylättyä kuningasta, joita jokaista vastaan olen rikkonut, minkä kaiken tarkemmin selitän pyhässä ripissä, jonka pyydän saada jo tänään tahi huomenna, sillä katumus rikosteni johdosta ahdistaa minua. Oikean nimeni sanon teille, kunnioitettava isä, myös silloin rippisalaisuutena, mutta en muuten, sillä ihmiset vihaavat minua ja voisivat olla haitaksi parannukselleni. Ihmisten edessä on nimeni Babinicz omistamani maatilan mukaan, joka on vihollisen vallassa. Mutta minä tuon tärkeän tiedon, jota pyydän teitä, kunnioitettava isä, kärsivällisesti kuuntelemaan, sillä se koskee tätä pyhäkköä ja luostaria.
— Lausun iloni aikomuksestanne parantaa elämänne, — sanoi priori
Kordecki. — Ripin saatte ensi tilassa, ja nyt olen valmis kuuntelemaan.
— Paljon olen matkannut, — sanoi Kmicic, — paljon nähnyt ja itseäni surulla kiduttanut… Kaikkialla on vihollinen voimistunut, kaikkialla nostavat vääräuskoiset päätään, vieläpä katolilaisetkin siirtyvät vihollisen leiriin. Menestyksestä ylpistyneenä vihollinen nyt aikoo saastaisella kädellään käydä Jasna Góran kimppuun.
— Mistä olette saanut sen tiedon? — kysyi priori Kordecki.
— Olin viime yön Kruszynissa. Sinne saapuivat Weyhard Wrzeszczowicz ja keisarin lähettiläs Lisola, joka oli matkalla Brandenburgin hovista Ruotsin kuninkaan luo.
— Ruotsin kuningas ei ole enää Krakovassa, — sanoi pappi katsoen terävästi Kmiciciä silmiin.
Mutta Andrzej ei luonut silmiään alas, vaan jatkoi: