— En tiedä, onko vai ei… Tiedän vain, että Lisola oli matkalla hänen luokseen ja Wrzeszczowicz oli lähetetty häntä vastaan ja saattamaan. Molemmat puhuivat minun läsnäollessani saksaa minusta välittämättä, koska luulivat, että minä en ymmärrä heidän puhettaan. Weyhardin puheesta sain sen käsityksen, että hän aikoo vallata luostarin ja sen aarteiston, johon hän on saanut kuninkaalta luvan.
— Ja te kuulitte sen omin korvin?
— Niin totta kuin olen tässä!
— Tapahtukoon Jumalan tahto! — sanoi priori tyynesti.
Kmicic pelästyi. Hän luuli priorin nimittävän Jumalan tahdoksi Ruotsin kuninkaan käskyä eikä aikovan sitä vastustaa. Hämillään hän sanoi:
— Pultuskissa näin kirkon ruotsalaisten käsissä. Sotamiehet löivät korttia Herran huoneessa, oluttynnyreitä oli alttarilla ja epäsiveellisiä naisia sotamiesten mukana.
Pappi katsoi häntä yhä silmiin.
— Omituista, — sanoi hän, — rehellisyys ja vilpittömyys loistaa silmistänne.
Kmicic punastui:
— Kohdatkoon minua kuolema, jos se ei ole totta, mitä puhun!